1.7 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Petra Olli lentää Intiaan tai Venäjälle

Painija Petra Ollin joulukuu on ollut huisketta. Petra kiirehti pitkin kuukautta kahvitilaisuudesta toiseen ja kertoi kerta kerran jälkeen sen kuinka syksyinen maailmanmestaruus ratkesi ja mitä kaikkea mestaruus on hänelle tuonut tullessaan.

Petran juhlista merkittävin oli itsenäisyyspäivänä presidentinlinnassa. Petra oli sielläkin yksi seuratuimmista ihmisistä, vaikka talo oli täpösen täynnä myös monenlaista muuta merkkinaista ja merkkimiestä.

MAINOS

Tammikuussa Petra Olli lentää Intiaan tai Venäjälle.

– Peruskuntokauteni on jo käynnistynyt Kuortaneella, mutta koska paini on kova kansainvälinen laji, niin tuttuun ja totutuun tapaan lähden taas tammikuulla maailmalle.

– Lopullisessa valinkauhassa ovat Intia ja Venäjä, valmentajani Ahto Raska päättää aivan näinä päivinä sen kumpaan noista mainituista maista me menemme, Petra Olli sanoo.

Petra Olli, Lappajärven Veikkojen lahja painimaailmalle, uhkuu armotonta painikuntoa.

– Nyt sitä vaan haluaa pitää ja päästää. Isommin ei mikään vaivaa, ja painiminen tuntuu tällä erää tosi mahtavalta, hän sanoo.

Fokus vain painiin

Painiliiton puheenjohtaja, MM-hopeaa itse aikoinaan voittanut, tohtori Tuomo Karila tiivisti olennaisia asioita huippu-urheilusta liiton juhlakahveilla.

– Huippu-urheilu vaatii sopeutumista vaihtuviin oloihin. Myös tuossa sinä Petra olet hyvä esimerkki, Karila totesi Painiliiton MM-kultamitalistien tilaisuudessa Helsingissä, jossa mukana oli myös nuorten MM-kultamitalisti Arvi Savolainen.

– Paini vaatii myös muiden muassa nopeutta, notkeutta, väkevyyttä ja teknistä taituruutta. Mutta tuon lisäksi huipulla olevan ja sinne pyrkivän painijan on pidettävä fokus itse lajissa. Kaiken muun on oltava alisteista painille.

MM- ja EM-kultaa voittanut Petra Olli on tuonut painiin suloista pontevuutta järkälemäisten miesten rinnalle. Aito ja sanavalmis Petra on mitä mainioin PR-ihminen tälle vaativalle perinnelajille.

Painijan pitää olla nopea, notkea, kestävä ja voimakas. Petra Olli on totisesti tuota kaikkea.

– On minulla kyllä silti vielä paljon kehitettävää. Minusta tuntuu, että painija ei ole täysin valmis milloinkaan, Petra puhuu.

Joulun tienoon Petra Olli aikoo olla mahdollisimman tarkoin perheensä parissa, kaikessa rauhassa.

– Ellen sitten karkaa Kuortaneelle treenaamaan, hän virnistää.

Hannu Ranta

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät