Marianne Siltala ja Tuomas Mikkola esittelevät Kuortane Games uutta logoa.

Keihäsjätti Röhler mukaan juhannuksen Kuortane Gamesiin

Kuortaneella juhannuksena järjestettävä Kuortane Games on esitellyt kisojen uuden pääsihteerin sekä uuden logon ja ilmoittanut keihästähti Thomas Röhlerin kisaavan kesällä Kuortaneella.

Kuortaneen perinteinen juhannuskisa on jatkossa virallisesti Kuortane Games.

Tänä kesänä EA Classic tason kilpailuksi nouseva ja juhlavuottaan viettävä yleisurheilukilpailu haluaa korostaa myös uudella nimellä kisojen kansainvälisyyden lisääntymistä. Samalla kisoille julkaistiin uusi logo, jonka suunnittelusta vastasi yrittäjä, graafikko Marianne Siltala.

– Logoon haluttiin hakea niin historiaa kuin klassisuutta. Logon pääelementtinä toimii kolme liekkiä, jotka viittaavat tietysti tuleen.

– Tuli edustaa perinteistä kuortanelaisuutta tervanpolttoineen, mutta on myös linkki olympiatuleen sekä urheiluun ja siihen, että kisojen uudelta tasolta ponnahdetaan jopa maailman huippujen tielle, kertoi Siltala logon taustoista.

Tuomas Mikkolasta kisojen uusi pääsihteeri

Kisojen uutena pääsihteerinä aloitti vuoden alusta Kuortaneen kunnan liikuntasihteeriksi valittu Tuomas Mikkola.

Kainuusta kotoisin olevan liikuntatieteenmaisterin tie toi Kuortaneelle työnperässä jo muutamia vuosia sitten. Työuraa on kertynyt niin lentopalloliitossa kuin luokanopettajana.

Kuortaneella aktiivinen urheilumies on ollut vahvasti kokoajan mukana vapaaehtoisesti eri liikuntatapahtumissa, myös juhannuskisoissa.

– Oma kiinnostus urheilun ja liikunnan kehittämiseen, olosuhteisiin ja hyötyliikuntaan on ollut kokoajan läsnä ja näin, että liikuntasihteerin pesti on yksi mahdollisuus näihin vaikuttaa, kertoo Mikkola siihen miksi haki nykyistä virkaa.

– Tiedossa oli jo tätä työtä haettaessa, että tähän liittyy merkittävä panostus juhannuskisojen, Kuortane Gamesin järjestämiseen.

– On kunnia jatkaa edeltäjien työtä tässä tehtävässä. Kisojen uusi taso antaa hienot mahdollisuudet kehittää tapahtumaa ja tuo lisää näkyvyyttä niin kisoille kuin Kuortaneen kunnallekin.

Röhler kenttäennätyksen kimppuun

Kuortane Gamesin ensimmäinen huippujulkaisu kisoihin on olympiavoittaja, keihäänheittäjä Thomas Röhler. Jotain Kuortaneen kisojen maineesta kertoo se, että Röhlerin onnistui muuttamaan maansa tärkeimmän keihäskisan aikataulua päästäkseen mukaan Kuortaneelle.

– Thomas kysyi minulta syksyllä Kuortaneen kisojen aikataulusta ja kuullessaan, että kisat ovat samana päivänä kuin Saksaan suunnitellut perinteiset keihäskisat sanoi kysyvänsä, josko Saksassa kisoja voitaisiin siirtää ja onnistui, naurahtaa manageri Tero Heiska.

Kuortaneella on tehty keihäässä historiallisia tuloksi. Kenttäennätys Kuortaneella on Aki Parviaisen 20 vuotta sitten heittämä SE 93,09. Kuortane on ainut kenttä maailmassa, jossa neljä eri heittäjää on heittänyt yli 91 metriä.

– Röhler ei näin pitkää heittoa ole vielä Kuortaneella heittänyt vaikka hänen ennätyksensä on parempi. Thomas totesikin minulle viestittelymme lomassa, että on aika tehdä historiaa jälleen ensi kesänä Kuortanella, kertoo Heiska.

Perusvaatimuksena EA Classic tason kisoihin on, että kisoissa pitää olla urheilijoita vähintään kahdeksasta maasta. Lisäksi jokaisessa ratalajissa pitää olla kansainvälinen urheilija vähintään kahdesta maasta. Tämän ei uskota aiheuttavan ongelmia kisajärjestäjille.

– Meillä on ensimmäinen kriteeri täyttynyt lähes vuosittain ainakin vuodesta 1993 saakka, kun itse olen ollut järjestelyissä mukana. Ratalajien kriteeri tuo lähinnä positiivista painetta laajentaa sitä kansainvälisyyttä kisoilla, Heiska toteaa.

Kuortane Games, 80. juhlakisa, käydään juhannuslauantaina 22.6.