0.7 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Järviseudun yhdistykset ja seurat näyttävät voimansa yhteistapahtumassa

Järviseudun yhdistyksillä, seuroilla ja järjestöillä on oivallinen tilaisuus esitellä toimintaansa ja tekemistään toukokuun alussa Alajärven Palotorilla järjestettävillä Järviseudun Järjestömarkkinoilla.

Tapahtuma on suunnattu ihan kaikille Järviseudun alueella toimiville yhdistyksille ja jo nyt tiedetään, että tapahtumasta tulee varsin mittava, sillä Järjestömarkkinat -tapahtumia maakunnassa koordinoiva Järjestötalo kumppaneineen sparraa ja tukee kuntatiimejä kierroksen suunnittelun ja toteutuksen aikana.

MAINOS

Kaikkiaan Järjestömarkkinoita järjestetään kahdeksat eri puolilla maakuntaa.

Mukaan tapahtumiin saapuukin myös valtakunnallisia ja maakunnallisia järjestöjä, sillä yhteistyössä ovat mukana esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan Diabetesyhdistys, -Muistiyhdistys ja -Nuorisoseura, Eteläpohjalaiset Kylät, Finfami,), Olkkari (Kokemus ja vertaistoimijat), Kriisikeskus Mobile, Kuuloliitto, Kylille-hanke, Liikenneturva, SELMU, Ystävänkortti-toiminta, sote- ja maakuntauudistus, Invalidiliitto ja Kuurojen Palvelusäätiö.

Näiden toimijoiden kanssa paikallisia ja seutukunnallisia toimijoita on mukaan tulossa jo reilut 20, mutta kuten Järviseudun kuntatiimin koollekutsuja Raija Hankaniemi SPR:n Alajärven osastosta sekä Anja Rantala Eläkeliiton Alajärven yhdistyksestä ja Hillevi Lepistö Nelimartoista sanovat, yhdistyksiä ja järjestöjä alueella on monin verroin tätä enemmän.

Nyt kaikkien yhdistysten puuhaihmisten toivotaankin olevan kuulolla, jotta Järviseudun Järjestömarkkinoista saataisiin maanantaina 6.5. kello 16 alkaen mahdollisimman hienot! Toistaiseksi mukaan ilmoittautuneiden seurojen listoilta loistavat poissaolollaan mm. kylä- ja urheiluseurat kokonaan!

Järjestömarkkinoilla pyritään tuomaan maakunnan asukkaille näkyväksi se, mitä järjestöt käytännössä tekevät. Lisäksi pyritään käynnistämään keskustelua yhdistystoiminnan tulevaisuudesta kunnissa ja muuttuvassa maakunnassa.

Samalla järjestöt pääsevät esittelemään itseään mahdollisesti myös uusien jäsenten toivossa. Ideana onkin että tapahtumassa ei vain jaettaisi esitteitä, vaan ihan konkreettisesti eri keinoin esiteltäisiin sitä toimintaa, jota varten yhdistys on olemassa.

Kaikkien aiheesta kiinnostuneiden kannattaakin lähteä mukaan seuraavaan Järviseudun kuntatiimin kokoontumiseen, joka pidetään keskiviikkona 20.2. kello 17.30 alkaen Villa Väinölässä Alajärvellä.

Osallistuminen ei vielä velvoita järjestöä mihinkään, mutta illassa saa lisätietoa kevään tapahtumasta. Mukaan tapahtumaan järjestöjen tulee ilmoittautua maaliskuun loppuun mennessä Alajärvellä Raija Hankaniemeille (raija.hankaniemi@alajarvi.fi), Vimpelissä Erkki Ammesmäelle (erkki.ammesmaki@japo.fi) ja Lappajärvellä Anssi Kuuselalle (anssi.kuusela@lappajarvi.fi).

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät