SOPS:n futsaljoukkue otti PM-hopeaa.

SOPS:n futsaljoukkueelle hopeamitalit

Soinin Palloseura on osallistunut kaudella 2018-19 Vaasan Piirin Futsal-sarjaan 2004 -syntyneiden ikäluokassa. Sunnuntaina pelattiin sarjakauden viimeinen turnaus Vaasassa.

Ennen turnausta SoPS oli sarjassa neljäntenä, kuitenkin iskuetäisyydellä jopa hopeasijaan. Turnauksen ensimmäisessä ottelussaan SoPS kohtasi Kurikan Ryhdin, jolle oli hävitty niukasti kauden aiemmassa ottelussa.

Soinilaisten syöttöpeli rullasi heti alusta asti komeasti eikä Ryhdille jäänyt ottelussa juurikaan mahdollisuuksia. SoPSin maalivahti Mico Paalanen oli myös hyvässä vireessä napsien vastustajan hyökkäyksiä varmasti näppeihinsä.

7-3 voittoon päättyneessä ottelussa maaleja paukuttivat joukkueen kapteeni Jere Kiiltomäki (2), Tiitus Korkeakangas (2), Jasu Leikkari, Eeli Hänninen ja Jasse Leikkari.

Toisessa ottelussa vastaan asettui FC Kiisto Vaasasta, joka myös oli voittanut joukkueiden aiemman kohtaamisen. Ennen ottelua oli tiedossa, että voitolla napsahtaa hopeat varmasti taskuun.

Peli olikin erittäin keskittynyttä ja pieni jännitys leimasi otteita. FC Kiisto meni johtoon jo ottelun toisella minuutilla ja tämän jälkeen seuraavaa maalia jouduttiin odotella yli jakson puolivälin, kunnes Eeli Hänninen tasoitti lukemiksi 1-1.

Näissä lukemissa mentiin tauolle, jonka jälkeen SoPS näytti kotijoukkueelle parasta osaamistaan. Jasse Leikkari paukutti ensin 2-1 ja sitten 3-1 maalit, jonka jälkeen peli vapautui.

Jasu Leikkari ampui vasurillaan etukulmasta taululle 4-1 lukemat, jota seurasi sarjan maalipörssin nimiinsä vieneen Eeli Hännisen ottelun toinen maali.

Loppulukemat 6-1 muodostuivat upean kulmapotkukuvion jälkeen, kun Matias Alatalo niittasi Janrik Jaakkolan upean syötön sisään.

Kauden parhaan esityksen jälkeen sarjan hopeamitalit siis SoPSille. Sarjan voitti FC Seinäjoki ja pronssia sai Kurikan Ryhti.

SoPSin hopeamitalijoukkue: Mico Paalanen (mv), Jasse Leikkari, Jere Kiiltomäki (C), Eeli Hänninen, Tiitus Korkeakangas, Janrik Jaakkola, Jasu Leikkari, Matias Alatalo, Onni Tallbacka, Chaska Katajamäki, Samu Hakola, Onni Kivipelto ja Joona Keski-Mäenpää. Valmentajat: Juha Huvila ja Emmi Tiukkanen. Huoltaja Juha Hänninen.

SOPS yrittää saada tulevalle kesälle jalkapalloon tyttöjoukkuetta 2008-syntyneiden sarjaan. Harjoituksia pidetään sunnuntaisin Yhtenäiskoulun salissa.

Seura toivoo myös lähipaikkakuntien tytöt tervetulleiksi joukkueeseen mukaan! Lisätietoja Juha Huvilalta 040 592 8899 tai juha.huvila@huvilaite.fi.


Rami Puro