-7.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Tähtäin tyttöpesiksen jatkuvuudessa

Alajärven Ankkureissa tekemisen meininkiä uutta pesäpallokautta kohti edettäessä.

Tulevaan kauteen on valmistautumassa myös neljä tyttöjen joukkuetta: alle 14-vuotiaiden eli D-tyttöjen joukkue, kaksi alle 12-vuotiaiden eli E-tyttöjen joukkuetta sekä F-tyttöjen joukkue, jossa pelaajat ovat iältään alle kymmenvuotiaita.

MAINOS
Anna Tuomola (vas.), Heikki Nuolikoski, Teijo Viitasaari, Reija Harvisalo ja Jukka Pessinen ovat viemässä Alajärven Ankkureiden tyttöpesistä eteenpäin.

Lisäksi maaliskuun aikana perustetaan myös G-tyttöjen joukkue, jossa pelaavat vuosina 2011–2013 syntyneet tytöt.

Muutaman vuoden tauon jälkeen Ankkureiden väreissä pelaa myös naisten joukkue. Maakuntasarjassa pelaavan naisten edustusjoukkueen runko muodostuu D-tytöistä, mutta mukaan tarvitaan myös aikuisikäisiä pelaajia.

Joukkueeseen toivotaan etenkin aikaisemmin kansallispeliä pelanneita, mutta syystä tai toisesta peliuransa lopettaneita naisia.

Tyttöjuniorijoukkueilla ja naisten edustusjoukkueella on tarkoitus tuoda jatkuvuutta pesäpallotoimintaan.

Harjoitukset vauhdissa

16-henkistä F-tyttöjen ryhmää valmentavat Jukka Pessinen, Salla Hemminki ja Eija Höri. E-tyttöjoukkueita luotsaavat Teijo Viitasaari, Mikko Puro, Arto Nygård ja Reija Harvisalo.

14-henkisen D-ikäisten joukkueen valmennuksesta vastaavat puolestaan Juha Tuomela, Heikki Nuolikoski, Juha Lahti ja Heidi Marjomäki. E-tytöt pelaavat sekä kilpa- että pelisarjassa ja kahdessa joukkueessa on mukana yhteensä 23 pelaajaa.

Talvikaudella tyttöjuniorit ovat hyödyntäneet harjoittelussaan urheiluhallia ja Alajärven Pallohallia, jossa joukkueet ovat voineet panostaa monipuoliseen lajiharjoitteluun.

Pallohallissa järjestetään maaliskuun loppupuolella halliturnaus, johon E- ja F-tyttöjen joukkueet osallistuvat. Tyttöjoukkueisiin – kuten myöskään poikajoukkueisiin – pääsy ei tyssää kuntarajoihin vaan muualtakin tulevat pelaajat ovat tervetulleita Ankkureiden riveihin.

Kehitys edellä

Tyttöjoukkueiden tulevan kauden päätavoitteet eivät ole kilpailullisia. Tärkeintä on, että joukkueiden jäsenet kehittyvät pelaajina.

Joukkueita yhdistävään filosofiaan kuuluu myös, että jokainen pelaaja on tärkeä ja hänet pyritään pitämään porukassa mukana mahdollisimman pitkään.

Joukkueiden vetäjät ovat puolestaan sitoutuneet huomioimaan kasvatukselliset asiat joukkueidensa toiminnassa.

Esimerkiksi F-tyttöjä valmentava Jukka Pessinen liputtaa tasaisen kehityksen puolesta.

– F-ikäiset pelaavat ensi kaudella 12 ottelua. Todennäköisiä vastustajajoukkueita ovat Vimpelin, Lapuan, Alavuden ja Ähtärin joukkueet. Vahvuutemme on iloisuus ja huumori.

E-tyttöjen luotsi Teijo Viitasaari kuvailee joukkuettaan positiiviseksi ja hyvähenkiseksi joukkueeksi, joka on pelannut pitkään samassa joukkueessa.
– Ydinryhmä on ollut jo viisi vuotta yhdessä.

Kilpasarjassa pelaavien D-tyttöjen valmentaja Heikki Nuolikoski painottaa puolestaan, että kaikki joukkueen jäsenet saavat pelata. Joukkue on hyvä ja tasainen ja siinä on mukana myös yksi tällä talvikaudella peliuransa aloittanut tyttö.

Omia idoleita

Syksyllä 2017 Ankkureiden junioripäällikkönä aloittanut Anna Tuomola vastaa muiden muassa juniorijoukkueiden taustajoukkojen kokoamisesta.

Tuomola on taustaltaan lentopalloilija, joka on opiskellut Jyväskylän yliopistossa liikunnan yhteiskuntatieteitä.

Hänellä on myös aikaisempaa kokemusta sekä lasten ja nuorten ohjaamisesta että seuratoimijan tehtävistä.

Anna Tuomola on iloinen siitä, että Ankkureihin on saatu naisten edustusjoukkue ja että tyttöjoukkueissa riittää pelaajia.

Tuomola kokee, että naisten edustusjoukkueen kokoaminen on tärkeä asia myös nuorimpien ikäluokkien tyttöpelaajien kannalta.

– Nyt Alajärvellä on naisten pesäpallojoukkue, jonka otteluita voi käydä katsomassa ja jonka kautta tytöille voi tulla idoleita. Vaikka miesten Superpesis-joukkueen pelaajat ovat hyviä ja idoleita, kaipaavat tytöt omia idoleitaan.

Tuomola huomioi, että nuorista pelaajista koostuvan naisten maakuntasarjajoukkueen on tarkoitus mennä eteenpäin, eikä jäädä maakuntasarjajoukkueeksi.

– Kun pelaajat kasvavat, on tarkoitus mennä pidemmälle.

Kaikkiaan Ankkureiden junioritoiminnassa mukana on pesisliikkarit mukaan lukien noin 200 tyttöä ja poikaa.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät