-9.3 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Vistbackan asettuminen ehdolle sai vahvistuksen

Pohjanmaan Siniset vahvistivat tiistaiaamuna, että valtiopäiväneuvos Raimo Vistbacka asettuu ehdolle kevään eduskuntavaaleissa.

– Pohjanmaan sinisillä on tänään syytä hymyyn, sillä itse ”vallesmanni” Vistbacka lähtee mukaan vaalikamppailuun. Vistbacka tuo aimo lisän jämäkkyyttä jo muutenkin vahvaan sinisten listaan, kertoo tiedotteessa piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Reijo Hongisto.

MAINOS

Valtiopäiväneuvos Vistbackan lisäksi ehdolle asettuvat jo aiemmin nimettyjen Reijo Hongiston, Anneli Mannisen, Esa Niemistön, Esa Nurmelan ja Timo Pajunpään lisäksi opettaja evp. Juhani Kaukosalo ja everstiluutnantti evp. Markku Tomperi.

– Uuden puolueen ensimmäisen ehdokaslistan kokoaminen on aina hastavaa, sanoo Hongisto.

– Tavoiteeni oli koota lista, jolla varmistetaan SMP:n perinteiden jatkuminen Arkadianmäellä myös tulevilla valtiopäivillä. Pitkä ja kunniakas perinne ei saa katketa. Erityisen tyytyväinen olen siitä että saimme listalle myös valtiopäiväneuvos Vistbackan.

Juttu päivitetty 5.3.klo 8.44.

Asiasta kertoi ensimmäisenä maanantaina iltapäivällä Seinäjokinen -lehti.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät