-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Vimpelissä teatteria vasta syksyllä

Vimpelin Kirkonkylän nuorisoseuran valmisteleman Äkkilähtöön Tallinnaan -näytelmän ensi-ilta siirtyy.

Nuorisoseuran ja Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston yhteistyönä toteutettavan näytelmän siirtymisen syynä on yhden pääosanesittäjän joutuminen kiireelliseen leikkaukseen.

MAINOS

Ensi-iltaa oli tarkoitus viettää tulevana perjantaina. Esityksen uudeksi ensi-illaksi on sovittu syyskuun 20. päivä.

Näytelmän ohjaajana toimiva Maritza Parkkinen kertoo muiden näyttelijöiden ajatelleen asiaa kaverin puolesta ja olleen yhtä mieltä siitä, että ensi-ilta siirretään syksyyn.

– Produktio oli läpimenoja vailla. Jatkamme samalla porukalla ja syksyn harjoitukset alkavat elokuussa. Jokainen näyttelijä on sitoutunut ensi syksyyn. Näyttelijät saavat miettiä roolihahmojaan, jotka varmasti syvenevät syksyä kohti, uskoo Parkkinen.

Viikonloppuesityksiä

Sekä Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto, näytelmää tukemassa olevat yhteistyökumppanit että näyttämönä toimivan Vimpelin nuorisotalon omistava Vimpelin kunta ovat olleet ymmärtäväisiä äkillisestä aikataulumuutoksesta.

Maritza Parkkinen kertoo, että näytelmän esitykset on jouduttu rajaamaan viikonloppuihin. Esityksiä on kahtena viikonloppuna perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Mikäli tarvitaan lisäesityksiä, myös ne toteutetaan viikonloppuisin.

Äkkilähtö Tallinnaan on Markku Hyvösen kirjoittama komedia, joka kertoo työttömästä Pirttilän Unskista. Unskin isä on kuollut.

Pojalle on luvassa iso perintö, mikäli hän täyttää reunaehdot: Unskin pitää ripotella 48 tunnin sisällä isävainajan tuhkat mereen, löytää itselleen naisystävä ja mennä kihloihin.

Näytelmässä seurataan vettä ja laivan uppoamista pelkäävän Unskin risteilymatkaa ja tutustutaan muihin persoonallisiin risteilymatkustajiin. Näytelmässä on roolit 13 näyttelijälle.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät