Jättipalsami on levinnyt pihoilta ja kasvaa usein asutuksen lähellä. Se voi vaikuttaa hyvältä kasvilta esimerkiksi pölyttäjille, mutta lopulta kasvi yksipuolistaa alueen kasvillisuutta ja hyönteisten ravintoa. Kuva: Leena Lahdenvesi-Korhonen.

Vuoden maisemateko -kilpailu käynnistää suuret suomalaiset vieraslajitalkoot

Maa- ja kotitalousnaiset haastavat suomalaiset suuriin suomalaisiin vieraslajitalkoisiin Vuoden maisemateko 2019 -kilpailulla.

Viidettä kertaa järjestettävällä kilpailulla kannustetaan yksittäisiä kansalaisia ja yhteisöjä yhteistyöhön vieraskasvilajien torjumiseksi ja Suomen luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Kilpailuaikaa on syyskuun loppuun saakka.

Suomessa kasvaa monia vieraskasvilajeja, jotka valtaavat tilaa luontaisilta lajeiltamme. Pahimmillaan luontoon levinneet vieraslajit ovat vaaraksi ihmisille ja suuri uhka luonnon monimuotoisuudelle.

Vaikka vieraslajit saattavat olla komeita ja eksoottisen näköisiä, niiden ei tule antaa levitä. Torjunnan aloittaminen omasta puutarhasta on usein helpointa.

Suurissa suomalaisissa vieraslajitalkoissa tutustutaan vieraslajeihin, kartoitetaan vieraslajeja omassa asuin-/toimintaympäristössä, tehdään torjuntatoimenpiteitä yksin tai isommalla joukolla , kerrotaan vieraslajiongelmasta muille, kutsutaan vieraslajitalkoisiin mukaan muita toimijoita ja jaetaan talkootunnelmia sosiaalisessa mediassa tunnisteella #vuodenmaisemateko.

On hyvä muistaa, että torjuntatoimenpiteille tulee olla aina maanomistajan suostumus. Mikäli kohde on maantien läheisyydessä, tulee etukäteen ottaa yhteyttä tien kunnossapidosta vastaaviin toimijoihin.

Jos kohde on radan läheisyydessä, otetaan ensin yhteys radan kunnossapidon aluepäälliköihin tai aluevastaaviin. Alueelliset ympäristöviranomaiset antavat neuvontaa vieraslajeista. Lisätietoa antavat myös Maa- ja kotitalousnaisten maisemapalveluiden asiantuntijat.

Vuoden maisemateko 2019 -kilpailuun voi osallistua yksittäinen henkilö, talkooporukka, yhdistys tai muu taho.

Kilpailuun osallistumisen voi aloittaa itselleen sopivana ajankohtana, mutta kilpailuaika päättyy 30.9.

Kuvaus vieraslajitalkoisiin liittyvästä maisemateosta, työn tekijöistä ja perustelut työn vaikuttavuudesta lähetään nettilomakkeella, joka löytyy osoitteesta maajakotitalousnaiset.fi/vuodenmaisemateko.

Näiden pohjalta 16 alueellista maisematekoa valitaan loka-marraskuussa 2019 ja niistä valitaan valtakunnallinen Vuoden maisemateko 2019 -voittaja, joka julkistetaan 21.11.

Alueelliset maisemateot ja valtakunnallinen Vuoden maisemateko 2019 palkitaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee valintaa.