-14 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Erika, Lulu ja Senja taidekisan voittoon

Osuuspankkien perinteisen kansainvälisen kuvataidekilpailun teemana oli tänä vuonna ”Musiikki herättää tunteita”. Lehtimäellä osallistujia kisaan oli liki sata.

Voittoon pienimpien, 6-8 vuotiaiden sarjassa ylsi Erika Alatalo. Sarjaan tuli 23 kilpailutyötä. Aiheena nuoremmilla oli äänien tekeminen ja kokeminen.

MAINOS

Toiseksi tuli Rami Haapaniemi ja kolmanneksi Petra Kilponen. Sarjassa annettiin myös kunniamaininta Milja Hauta-aholle.

9-10 vuotiaiden sarjaan tuli 22 kilpailutyötä ja aiheena oli musiikki jokapäiväisessä elämässä. Voiton nappasi Lulu Kärki, toiseksi tuli Saara Ovaskainen ja kolmanneksi Elsa Karttunen.

11-13 vuotiaiden sarjaan saatiin huikeat 48 kilpailutyötä aiheesta äänet ja mieliala. Siinä voiton vei Senja Alatalo, toiseksi tuli Diana Ahvenlampi ja kolmanneksi Laura Jokiaho. Kunniamaininnan sai Milana Vainionpää.

Kisan tuomarina toimivat Lehtimäellä Pinja Leppäkangas, Aire Honkola ja Jaakko Latva-Laturi.
Kunkin sarjan voittajatyöt etenevät valtakunnalliseen kisaan. Paikallisesti menestyjät palkitsi Lehtimäen Osuuspankki.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät