Pohjalta pintaan -hanke huipentui Vimpelissä ja Lappajärvellä

Mainos[adrotate banner="3"]

Alajärven, Evijärven, Härmän, Kauhavan, Lappajärven ja Vimpelin lukioiden yhteinen Pohjalta pintaan -hanke huipentui kuluvalla viikolla järjestettyyn teemaviikkoon.

Juhani Takamaa (vas.) ja Andreas Nygård lähtivät työstämään isoa pajuvenettä, mutta aika- ja tarvikepulan takia veneestä tuli aiottua pienempi.

Tämänvuotisella teemaviikolla Kauhavan ja Härmän lukiot toimivat yhdessä, samoin Vimpelin ja Alajärven lukiot. Lappajärven lukiolla järjestettiin teemaviikko, jossa olivat mukana lukioon saapuneet kansainväliset vieraat.

MAINOS

Kuuden lukion Pohjalta pintaan – vesi tutkimuskohteena -yhteishankkeessa on toteutettu uuden opetussuunnitelman korostamaa ilmiöpohjaista oppimista ja rajat ylittävää työskentelyä.

Vesiteemaa on käsitelty niin taideaineiden, yhteiskuntaopin, biologian kuin terveystiedonkin näkökulmasta. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 120 000 euroa, josta Opetushallituksen tuki kattoi 80 prosenttia.

Hanke on toteutettu kuuden lukion opettajakuntien yhteistyönä, jota koordinoi Alajärven lukio. Alajärven ja Vimpelin lukioiden rehtori Marko Timo kertoo projektin olevan hyvää jatkumoa jo aikaisemmin kuuden lukion kesken tehdylle yhteistyölle.

– Suomesta saa hakea vastaavaa aluetta, jossa lukiot tekevät yhteistyötä ja jossa yhteistyö toteutuu eikä ole pelkästään paperilla.

Osa opiskelua

Kukin lukio on vienyt projektia eteenpäin omalla tavallaan ja huomioinut vesiteemaa monin eri tavoin kursseillaan ja oppitunneillaan. Vimpelissä pidettiin esimerkiksi lumiveistoskilpailu. Evijärven lukion rehtori Riitta Mustajärvi kertoo, että Evijärvellä panostettiin etenkin teemaviikkoon.

Opiskelijat katsoivat Järven tarina -elokuvan ja tekivät siitä analyyseja. Puolen päivän mittaisissa työpajoissa suunniteltiin alueeseen liittyvä peli ja tehtiin kalenteri opiskelijoiden ottamista kuvista.

Kalenterin kuvien vieressä on opiskelijoiden keksimiä runoja. Alajärvellä pelastuslaitos oli mukana harjoituksineen ja sukellusnäytöksineen uimahallilla teemaviikon aikana järjestetyssä liikuntapäivässä. Kaikilla lukioilla on järjestetty kuluvan vuoden aikana vesiteemaan liittyvä valokuvauskilpailu.

Pohjalta pintaan -hankkeen perjantaiseen huipennukseen Vimpelissä osallistui noin 150 opiskelijaa ja noin 20 opettajaa. Vimpelin lukiolla oli useita eri oppiaineisiin liittyneitä rastipisteitä.

Evijärven lukion alkajat Lisa Guzheva, Nella Kultalahti ja Vilma Salmi tekivät tarkkaa työtä kemian rastipisteellä kuvaillessaan vesivarojen jakautumista maapallolla.

Nella Kultalahti (vas.), Lisa Guzheva ja Vilma Salmi miettivät vesivarojen jakautumista kemian näkökulmasta.

Vesi on monimuotoinen elementti, jota voidaan tutkia monista eri näkökulmista. Alajärven lukiossa opiskeleva Fanni Yliaho, Kortesjärvellä asuva ja Evijärven lukiota käyvä Samuel Jutila ja Evijärven lukiota käyvä Nataly Kontiainen pohtivat veden kulkureittejä erimerkiksi talous-, ympäristö- ja kulttuurihistorian näkökulmasta ja millä tahansa aikakaudella.

Kulttuuri, uskonnot ja ihmiset ovat sekoittuneet vuosien saatossa ja sekoittuneet. Samuelin mielestä oli mielenkiintoista paneutua historiaan.

– On mielenkiintoista ajatella, että miten asiat ovat olleet, miten muuttuneet – ja miksi, jatkaa Fanni.

Fanni Yliaho (vas.), Samuel Jutila ja Nataly Kontiainen pohtivat veden kulkureittejä yleismaailmallisesta näkökulmasta.

Ympäristötaide innosti

Teemaviikosta eniten ulospäin näkyvin asia löytyy Savonjoen ylittävän Kaarisillan Tuohiperän puoleiselta rannalta. Alajärven lukiossa kuvataideopettajana toimiva Vuokko Oja-Hautamäki kertoo pohtineensa, miten vettä työstettäisiin projektiin liittyen.

– Kävimme katsomassa tätä paikkaa ja siitä lähti muotoutumaan jokeen, veneeseen ja tervareittiin liittyvä teema. Ympäristötaidetta toteutetaan kouluilla melko vähän

Vimpelin, Alajärven ja Evijärven lukioiden opiskelijat tekivät pieniä pajuveneitä. Jokaiseen veneeseen on liitetty viesti, ajatelma tai muu teksti. Kuvataitelija Reetta Partanen kertoi teemaviikolla pienryhmille esimerkiksi siitä, kuinka luonto ja taide linkittyvät toisiinsa.

– Mielestäni tämä teos ottaa hyvin ympäristöä haltuun ja keskustelee joen kanssa, miettii Partanen.

Ympäristötaideteoksessa on käytetty hajoavia materiaaleja eli pajua, juuttinarua ja paperia.

Kuvataidetta opettava Vuokko Oja-Hautamäki (vas.) ja kuvataitelija Reetta Partanen olivat tyytyväisiä lukiolaisnuorten koostamaan ympäristötaideteokseen.

Evijärven lukion Andreas Nygård ja Juhani Takamaa suunnittelivat tekevänsä ison, amerikkalaista lentotukialusta muistuttavan pajuveneen. Aika ja tarvikkeet loppuivat kuitenkin kesken ja kaksikon työstämästä veneestä tuli suunniteltua pienempi. Itse suunnitteluprosessi oli nopea, Juhanin mukaan valmis noin sekunnissa.

– Teimme venettä kaksi tuntia. Välillä meinasi hermo palaa, tunnustaa Juhani ja jatkaa:
– Reunarakenteissa oli haastetta. Kaksi isoa pajunoksaa repsahti auki. Veneeseen liitetyssä lapussa lukee SS Pajunkissa.

Virpi Poikelin

Edellinen artikkeliVärit väkevöivät Ranta-ahon taiteessa
Seuraava artikkeliJärviseutu jäi ilman edustajaa – Mikko Savola uusi paikkansa