Alajärvellä lapsuusvuosiensa aikana asunut kuvataiteilija Alisa Ranta-aho maalaa ajoittain sangen räiskyviä ja värikylläisiä taidetöitä. Kuva: Taidesalonki Piirto.

Värit väkevöivät Ranta-ahon taiteessa

– Synnyin Siperiassa, mutta Alajärvi oli lapsuusvuosieni kotipaikka ja kaikki lapsuusmuistoni tulevat sieltä. Lapsuus Alajärvellä oli juuri sellainen, kuin mitä ihanissa vanhoissa elokuvissa näytetään.

Noin toteaa Alisa Ranta-aho, joka on paitsi vaatemyyjä ja kuvataiteilija, myös muun muassa malli ja meikkitaiteilija.

Taidesalonki Piirtossa nyt esillä olevissa Alisan taidetöissä on yhteinen teema: naisellisuuden juhliminen.

Nyt Helsingissä asuva Alisa Ranta-aho täsmentää muistojaan Alajärveltä.

– Ovia ei lukittu öisin. Ihmiset tunsivat toisensa ja he arvostivat toisiaan. Kun olin pieni, niin meillä oli koira, jonka kera kirmailin metsillä ja pelloilla.

– Silloin kun menimme, koira ja minä, kutsumatta jonkun naapurin ovelle, sai koirani vettä ja minä sain mehua ja pullaa, Ranta-aho muistelee.

Tällä erää Ranta-ahon väkevää ja värikylläistä abstraktista taidetta on nähtävänä Taidesalonki Piirtossa Helsingin Uudenmaankadulla.

– Taidesalonki Piirtossa nyt esillä olevissa taidetöissäni on yhteinen teema: naisellisuuden juhliminen. Korostan, jopa ylikorostan, kaikkea feminiinistä.

– Töissäni on paljon vaaleanpunaista ja pehmeää, on kaarevia muotoja ja myös glitteriä. Jotkut rakastuvat töihini heti, joitakin taas työni ärsyttää, jopa provosoi, Ranta-aho selvittää.

– Olen huomannut, että teen töitä, jotka ovat muodikkaita Yhdysvalloissa; eli teen siis isoja ja hyvin värikkäitä ja näyttäviä töitä, Ranta-aho mainitsee.

Ranta-ahon mukaan noita isoja ja värikkäitä töitä tahdotaan Suomessa firmoihin.

– Kotiinsa melko moni suomalainen haluaa maanläheistä maailmaa; ruskea, valkoinen, harmaa ja musta kelpuutetaan kernaasti kotimaalauksiin, Ranta-aho tietää.

Asiat vaikuttavat toisiinsa.

– Saan koko ajan vaikutteita värimaailmaani myös muodista. Työskentelen muotiliikkeessä ja ja työhöni kuuluu tietää se mitä on muodissa tapahtuu maailmalla. Tänä keväänä maahamme on rantautumassa vaaleansinisen ja vaaleanvioletin sävyt, Ranta-aho kertoo.

Kasvot kuvissa

Moni meistä myös muistaa Alisa Ranta-ahon televisiossa ja netissä pyörineestä viihdesarjasta Suomen täydelliset venäläisnaiset. Alisan kasvot ovat tulleet tykö kuvista, joita varten hän on ollut mallina.

– Taiteen lisäksi intohimoihini ja mielenkiinnon kohteisiini kuuluu muoti, meikkaaminen, mallina olo ja valokuvaus. Kaikki nuo asiat ovat yhteydessä estetiikkaan, jota minä rakastan, Alisa Ranta-aho sanoo.

Niin. Kuvataide.

– Rakastan modernia abstraktia taidetta. Se saa sydämeni hakkaamaan ja veren kiertämään. Käyn toistuvasti taidenäyttelyissä.

– Ulkomaanmatkoihini liittyy aina taide. Olen käynyt muiden muassa Louvressa Pariisissa ja Metropolitan Museum of Art:ssa New Yorkissa. Äskettäin olin lomamatkalla Dubaissa, jossa kävin katsomassa Art Dubai -näyttelyn. Siellä oli esillä modernia taidetta 500 taiteilijalta useasta eri maasta, Ranta-aho puhuu.

Alajärvellä

– Aina kun saavun Alajärvelle, aika pysähtyy ja rentoudun täysin. Helsingissä elämä on hektistä ja ajoittain hyvin pinnallista.

– Tykkään myös alajärveläisestä kahvittelukulttuurista, kahvia ja nisua siellä piisaa.

– Talvella kävin Alajärvellä ja isäni ja pikkusiskoni kävivät Helsingissä kuukausi sitten. Aina Alajärvellä ollessani nautin saunomisesta ja siitä että minun ei välttämättä tarvitse tehdä mitään, Alisa hymyää.

On hetki, jolloin kuvataiteilija kokee suurta tyydytystä.

– Taiteen tekemisessä on upeinta se hetki, jolloin aloitan uuden työn. Uusi alku on hyvin voimaannuttava, ”puhdistava” hetki. Sinulla on tietty tarina kerrottavana maalaamismatkasi alussa, mutta et itsekään tiedä mihin matkasi sinua vie ja mihin se päättyy, Alisa puhuu.


Hannu Ranta, Helsinki