Huolehdi kesäajoneuvoon liittyvistä velvollisuuksista ajoissa, laiminlyönnin seuraukset voivat yllättää

Mainos[adrotate banner="3"]

Moni tekee moottoripyörille, mopoille ja muille kesäajoneuvoille liikennekäytöstäpoiston talven ajaksi.

Ajokauden alkaessa on muistettava tehdä liikennekäyttöönotto jo ennen kuin ajoneuvolla ajaa. Samalla tulee huolehtia, että ajoneuvon lakisääteinen liikennevakuutus on voimassa. Sanktiot velvollisuuksien laiminlyönnistä voivat yllättää.

MAINOS

– Kevätsäiden koittaessa varastoista otetaan ajoneuvoja esiin ja lähdetään innokkaana ajamaan. Silloin usein unohtuu, että ajoneuvo on ollut poistettuna liikennekäytöstä ja liikennevakuutuskin saattaa olla irtisanottu, muistuttaa perintäpäällikkö Vesa Korhonen Liikennevakuutuskeskuksesta.

Liikennekäytöstä poistettu ajoneuvo on ajokiellossa. Käyttökielto koskee myös ajoneuvoa, jonka liikennevakuutus ei ole voimassa. Molemmissa tapauksissa poliisi poistaa ajokiellossa olevasta ajoneuvosta rekisterikilvet havaitessaan sen liikenteessä.

– Mopoa tai autoa esimerkiksi kesätöihin kulkemiseen tarvitsevalle nuorelle seuraukset voivat olla ikävät, koska ajoneuvo lähtee välittömästi käytöstä, Korhonen huomauttaa.

Velvollisuuksien laiminlyönti tulee kalliiksi myös takautuvasti maksettavien korotettujen vakuutusmaksujen ja mahdollisen ajoneuvoveron takia.

Maksut lasketaan koko siltä ajalta, kun ajoneuvo on ollut liikennekäytöstäpoistettuna tai vakuuttamatta, vaikka ajoneuvolla olisi ajettu luvatta vain yhtenä päivänä.

– Liikennevakuutuksen laiminlyönnistä seuraava vakuuttamattomuusmaksu voi olla jopa nelinkertainen tavalliseen vakuutusmaksuun nähden.

Vakuuttamattomalla ajoneuvolla aiheutunut kolari saa summan kertautumaan nopeasti.

– Esimerkiksi isomman moottoripyörän maksut voivat olla vaikka 30000 euron luokkaa, jos se on ollut vuoden vailla liikennevakuutusta, mutta sillä kuitenkin ajetaan ja aiheutuu kolari.

– Yleisimmin laiminlyöntitapauksissa puhutaan satojen tai tuhansien eurojen maksuista, ajoneuvosta ja laiminlyöntiajan pituudesta riippuen, Korhonen konkretisoi laiminlyönnin seurauksia.

Onnettomuuden sattuessa omista henkilövahingoista ei saa korvauksia, jos liikennevakuutus on hoitamatta.

Valvontateknologian kehittyminen on johtanut siihen, että liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ajamisesta jää yhä useammin kiinni. Vakuuttamattomia ajoneuvoja jää kiinni eri tavoin vuosittain noin 40000.

Liikennekäyttöönotto ja liikennevakuuttaminen onnistuvat helposti

Vakuutusyhtiöiden sähköisissä palveluissa sekä liikennekäyttöönoton että liikennevakuutuksen voi hoitaa kerralla kuntoon ajasta ja paikasta riippumatta. Ajoneuvon ilmoittaminen liikennekäyttöön on verkossa maksutonta.

Vakuutusyhtiöiden palveluiden lisäksi käyttöönotto ja vakuutus on mahdollista hoitaa myös katsastusasemilla. Käyttöönoton voi hoitaa myös Traficomin palveluissa, mutta liikennevakuutus tulee tällöin olla otettuna vakuutusyhtiöstä erikseen.

Edellinen artikkeliPääsiäisviikon kuvaelma pysäytti Paavolan koululla
Seuraava artikkeliSuklaamunajahdista tuli suosittua!