-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Miina mukana koulun opetustyössä

Koiran on tutkimusten mukaan todettu vaikuttavan ihmisten hyvinvointiin positiivisella tavalla.

Fyysisiä vaikutuksia ovat verenpaineen laskeminen, sydämen sykkeen laskeminen, stressihormonitason laeneminen ja oksitosiinin eli hyvänolonhormonin lisääntyminen. Psyykkisiä vaikutuksia koulumaailmassa on todettu rennon ilmapiirin tuomista, rauhoittumista ja motivoivia vaikutuksia toiminnallisissa tehtävissä.

MAINOS

Soinin yhtenäiskoulun erityisopettaja Irma Nukarinen kiinnostui koira-avusteisesta työskentelystä jo pari vuotta sitten. Nukarisen perheen silloinen uusi koira, espanjanvesikoira Miina, oli sellainen luonteeltaan, että Nukarinen ajatteli ryhtyä selvittämään asiaa tarkemmin.

– Viime vuoden joulukuussa Jyväskylässä alkoi Opetushallituksen rahoittama Koirat kasvatustyössä -täydennyskoulutus suunnattuna koulutyöhön. Onnistuin pääsemään Miinan kanssa siihen ja koulutus jatkuu huhtikuun loppuun saakka.

– JAMK järjestää koulutuksen yhdessä ”Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n kanssa. Lähiopetuspäiviä on ollut yhteensä kahdeksan ja välissä on ollut tehtäviä koulutukseen liittyen.

– Koulutukseen on osallistunut opettajia ympäri Suomen. Yli 20 osallistujan joukossa ei ole aivan lähialueen opettajia, joskin ainakin Ähtärissä tätä toimintaa on tehty jo pidemmän aikaa, kertoo Irma.

– Koira-avusteinen työskentely n ammatillista ja tavoitteellista. Koira on opettajan työparina omassa työssä. Toiminta on osa Green Care -toimintaa, jossa luontolähtöisen toiminnan avulla pyritään edistämään ihmisten hyvinvointia.

– Toiminnan edellytyksenä on, että ohjaajan tulee käydä koira-avusteisen toiminnan koulutus. Koiralla on soveltuvuuskoe ja koirakolle tulee työnäyttö. Näin koira saa kasvatus- ja kuntoutuskoira -nimikkeen.

– Koiralta vaaditaan tiettyjä luonteenpiirteitä, että se hyväksytään koulutukseen. Se ei saa olla liian arka eikä tietenkään aggressiivinen. Sen tulee nauttia ihmisten ja koulussa työskennellessä lasten kanssa olosta.

– Lisäksi täytyy hallita perusasiat, kuten odottaminen, paikallaan olo ja ohjaajan lähellä pysyminen. Olen huomannut Miinasta, että se on innoissaan lähdössä koululle ja se viihtyy oppilaiden parissa, Nukarinen kertoo.

Nukarisen tavoitteena on Miina työparinaan lisätä oppilaiden hyvinvointia ja edistää oppimista.

– Toimin pääsääntöisesti erityisopetusluokassa Miinan kanssa. Työskentelen myös samanaikaisopetuksessa luokan- ja aineenopettajien kanssa. Oppilaat ja opettajat ovat tottuneet jo siihen, että koira on mukana ryhmässä. Luokassa Miina kulkee vapaasti rapsuteltavana ja oppilaat opiskelevat luontevasti koiran läsnä ollessa.

– Kun toimin lähinnä murrosikäisten kanssa, olen huomannut, että Miina tuo ryhmään leppoisuutta ja hyvää ilmapiiriä olemassaolollaan. Miina saattaa motivoida oppilasta sellaisessa opetuksessa, mikä saattaisi olla muuten aika yksitoikkoista. Erilaisissa toiminnoissa, esimerkiksi kieliharjoitusten noppapeleissä, Miina osallistuu mukaan peliin noppaa pyörittämällä.

Tavoitteeksi osana opetussuunnitelmaa

– Miina on ollut koululla kanssani keskimäärin yhtenä päivänä viikossa. Tulevana lukuvuonna ”Koira kasvatustyössä” -toiminta on tarkoitus sisällyttää koulumme opetustyöhön virallisesti. Silloin toiminta on virallisempaa ja entistä tavoitteellisempaa. Se on työskentelyssä yhtenä pedagogisena välineenä.

– Koiria käytetään nykyään monenlaisissa tilanteissa ihmisten kanssa. Kaverikoira- tai lukukoiratoiminta Kennel-liiton järjestämänä toimii sekä vapaa-ajalla että esimerkiksi kouluissa.

– Terapeuttien sekä sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaisten parissa koirien käyttö on lisääntynyt. Liikuntakoira voi edistää motorisia haasteita omaavan henkilön kuntoutusta ja esimerkiksi autisteille ja mutisteille koiratoiminta on tuottanut hyviä tuloksia.

– Myös aikuisopiskelijoiden kanssa koiria käytetään esimerkiksi laukaisemaan jännitystiloja vaikkapa esiintymistilanteissa, kertoo Miinan omistaja Irma Nukarinen.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät