0.4 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Leikkipäivä huipentaa teemaviikon

Toukokuussa juhlitaan leikkiä kokonainen viikko, joka huipentuu valtakunnalliseen Leikkipäivään. Leikkipäivä on joka päivä, mutta teemaviikon avulla halutaan muistuttaa leikin tärkeydestä kaikille.

Leikin oma teemaviikko alkaa 6. toukokuuta, ja Leikkipäivää vietetään lauantaina 11. toukokuuta. Leikkipäivä innostaa kutsumaan ystävät, sukulaiset ja kylänmiehet yhteen viettämään aikaa leikkien.

MAINOS

– Oman leikkihetken voi järjestää hyvin pienellä vaivalla. Se voi olla lyhyt hetki perheen, työkavereiden, naapuruston tai harrastusporukan kanssa. Tarkoitus on, että eri-ikäiset kokoontuvat viettämään aikaa yhdessä, Leikkipäivän koordinaattori Eevamaija Paljakka toteaa.

Matala kynnys leikin maailmaan

Valtakunnallisella teemapäivällä kannustetaan kaikenikäisiä astumaan leikin maailmaan, sillä kynnys sinne on hyvin matala. Aikuisten rooli on huolehtia, että leikille on aikaa ja tilaa arjessa. Aikataulutettuun päivärytmiin on hyvä jättää hetkiä erityisesti vapaalle leikille, joka ruokkii mielikuvitusta ja luovuutta.

– Leikin merkitystä ei voi korostaa liikaa. Leikki on lapselle luontainen tapa olla maailmassa, tutkia sitä ja oppia siitä. Leikki on myös yhteisen ilon jakamista, ihan parasta tunneliimaa aikuisen ja lapsen välillä, Paljakka korostaa.

On hyvä muistaa, että leikki kuuluu kaikille ikään, taitoihin tai kykyihin katsomatta. Leikkien sääntöjä voi aina joustavasti muokata niin, ettei kenenkään erityispiirteet rajoita osallistumista. Aikuisten tehtävä on varmistaa, että jokaisen lapsen oikeus leikkiin toteutuu.

Leikkitempaukset kootaan tapahtumakalenteriin

Kuka tahansa voi järjestää oman leikkihetken tai -tempauksen Leikkipäivänä 11. toukokuuta tai sitä edeltävällä teemaviikolla.

– Toivomme, että ihmiset ilmoittavat kaikenkokoiset leikkituokionsa Leikkipäivän nettisivuille avattuun tapahtumakalenteriin tai tapahtuman Facebook-sivulle. Näin voimme kartoittaa, kuinka moni teemaviikon aikana ryhtyy leikkiin, Eevamaija Paljakka kehottaa.

Nettisivuille kootaan myös organisaatioiden ja yhdistysten järjestämiä tapahtumia eri puolilta Suomea, joten kalenterista voi tarkistaa mitä teemaviikon aikana omalla paikkakunnalla tapahtuu. Nyt jo kalenteriin on ilmoitettu lähes 40 tapahtumaa ja lisää uusia tulee koko ajan.

Valtakunnallisen Leikkipäivän takana on Leikkipäivä-verkosto, johon kaikki leikin edistämisestä kiinnostuneet tahot ovat tervetulleita. Mukana on tällä hetkellä noin 30 julkista ja yksityistä toimijaa sekä järjestöä.

– On hienoa, että leikin merkitys on ymmärretty laajasti, mutta leikin edistämisen eteen on jatkuvasti tehtävä töitä. Pidän todella tärkeänä, että voimme yhdessä jakaa ajatuksiamme, innostua yhdessä ja oppia toisiltamme. On iso voimavara, että voimme verkostona viedä leikin sanomaa eteenpäin, toteaa erityisasiantuntija Kirsi Tarkka Leikkipäivä-verkostoon kuuluvasta Opetushallituksesta.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät