Aisapari lahjoitti pari aisapuuta Alajärven kaupungille

Mainos[adrotate banner="3"]

Aisapari ry on täyttänyt 20 vuotta, minkä kunniaksi se on lahjoittanut tärkeille yhteistyökumppaneilleen, eli alueensa kunnille, kaksi koivua.

– Koivuista tehdään aisoja ja kun koivuja on kaksi, siitä tulee pari, valottaa Leader Aisaparin toiminnanjohtaja Mervi Niemi-Huhdanpää.

MAINOS

– Lisäksi tuohta saadaan koivusta ja sitä todellakin tarvitaan että alueemme voi kehittyä nyt ja jatkossakin!

Alajärvellä koivut pääsivät kunniapaikalle Alvar Aallon suunnittelemien kaupungintalon ja kirjaston väliselle nurmialueelle.

– Siinä niiden kasvamista voi seurata ja paikalle tulee vielä asianmukainen kyltti muistuttamaan istutuspäivästä, kertoo kaupunginjohtaja Vesa Koivunen.

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliKokonaan uudistetussa Alajärven terveyskeskuksen keittiössä valmistuu 500 ateriaa päivässä
Seuraava artikkeliKuntamarkkinoinnin SM-finaali ratkeaa huomenna – Soini julkaisi kilpailuvideonsa