0.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Maakuntavaltuusto huolissaan väestökehityksestä

Maakuntavaltuusto päätti hyväksyä Etelä-Pohjanmaan liiton viime vuoden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen.

Etelä-Pohjanmaan liiton vuoden 2018 tilinpäätöksen mukaiset toimintakulut olivat 3946173 euroa. Vastaavasti toimintatuotot olivat 4141383 euroa. Tilikauden toimintakate on 195210 euroa.

MAINOS

Vuosikatteeksi ja samalla tulokseksi muodostui 195865 euroa. Ylijäämiä on taseessa tämän jälkeen yhteensä 1551259 euroa. Vuoden 2018 talousarvio laadittiin ylijäämäiseksi, koska oli tarpeen varautua maakunta- ja sote-uudistuksen omarahoitusosuuksiin.

Kokonaisuutena Etelä-Pohjanmaan liiton toiminta vuonna 2018 sujui suunnitellusti ja taloudellisesti edelleen vakaalla pohjalla.

Maakuntauudistukseen liittyvän päätöksenteon pitkittyminen ja lisääntyvä epävarmuus koetteli henkilöstön kestokykyä ja vaikeutti tulevan toiminnan suunnittelua.

Liitto joutuikin varautumaan tulevaisuutensa suhteen moniin eri vaihtoehtoihin, myös uudistuksen keskeyttämiseen.

Maakuntavaltuutetut kiittelivät Etelä-Pohjanmaan liittoa hyvästä ja vastuullisesta taloudenpidosta. Ryhmäpuheenvuoroissa nousi esiin myös huoli maakunnan väestökehityksestä ja vetovoimasta.

– Etelä-Pohjanmaan kehitys oli maan kärkeä erityisesti työllisyys- ja työttömyysasteen osalta. Erityisen myönteistä oli pitkäaikaistyöttömyyden nopea lasku.
– Nämä luvut eivät kuitenkaan heijastuneet väestökehitykseen, vaan maakunnan väestö väheni enemmän kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvun aikana. Ilman positiivista maahanmuuttoa kato olisi ollut vieläkin suurempaa.

– Väestökatoa, yhdistettynä syntyvyyden nopeaan alenemiseen, voidaan pitää maakunnan elinvoiman kehityksen suurimpana uhkana, totesi vs. maakuntajohtaja Antti Saartenoja.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät