Vimpelin Kirkkosilta kokonaan kiinni

Vimpelissä Savonjoen ylittävä Kirkkosilta suljetaan kokonaan maanantaina 3.6., eikä silta ole myöskään kevyen liikenteen käytettävissä.

Sillan sulkeminen liittyy sillan kanteen liittyviin korjaustöihin. Destian työmaapäällikkö Johannes Herrala kertoo, että silta saatetaan pystyä avaamaan kevyelle liikenteelle juhannukseksi.

MAINOS

Toukokuun alusta lähtien ajoneuvoliikenteeltä suljettuna olelleelta Kirkkosillan peruskorjauksen seuraava työvaihe alkaa sillan kannen vesipiikkauksella ja kansirakenteen tarkastuksella. Muihin työvaiheisiin kuuluu muiden muassa kannen muotoiluvalu ja vesieristys.

– Muotoiluvalun jälkeen odotellaan, että betoni kuivuu. Tähän menee vähintään kolme viikkoa, mutta voi mennä kuusikin viikkoa. Sillalle rakennetaan juhannuksen aikoihin sääsuoja.

– Kun betoni on kuiva, on vuorossa hiekkapuhallus ja vesieristys, jonka jälkeen tehdään suojabetonivalu kannen päälle, kertoo Herrala.

Herrala sanoo, että sillan avaaminen kevyelle liikenteelle riippuu töiden etenemisestä ja sillan kuntoon liittyvistä tekijöistä, kuten esimerkiksi yläpinnan kunnosta. Silta saatetaan avata myös väliaikaisesti kevyelle liikenteelle. Kevyen liikenteen kiertoteinä käytetään yleisiä maanteitä.

Kirkkosillan peruskorjaus alkoi 6.5. ja arvellaan valmistuvan lokakuun loppuun mennessä.

Virpi Poikelin

Exit mobile version