Uusi sammutusauto käyttöön Alajärvellä

Mainos[adrotate banner="3"]

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos on ostanut uuden sammutusauton, jonka sijoituspaikka on Alajärven paloasema. Sammutusauto luovutettiin pelastuslaitokselle torstaina. Samalla paloaseman henkilöstölle ja Alajärven VPK:n sopimuspalomiehille järjestettiin uuden sammutusauton käyttökoulutus. Alajärven paloasemalla työskentelee palomestari, vt. palomestari ja neljä palomiestä. Alajärven VPK:lla on puolestaan noin 30 aktiivia sopimuspalomiestä.

Palotarkastaja Mika Nyyssölä (vas.) ja palomies Toni Oksa Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen Alajärven paloasemalta ja sammutusmies Tuomas Antila Alajärven VPK:sta saivat uuteen sammutusautoon liittyvää käyttökoulutusta Scanian myyntipäällikkönä työskentelevältä Petri Surakalta.

 

Pelastuspäällikkö Keijo Kangastie totesi uuden sammutusauton luovutustilaisuudessa, että Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksella on hyvä kalustotilanne. Myös Alajärven paloaseman raskas kalusto – kaksi sammutusautoa, säiliöauto ja nostolava-auto kertovat hyvästä tilanteesta.
– Alajärven sammutusauto on muutaman vuoden ikäinen. Nostolava-autoja Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksella on Alajärven lisäksi Lapualla, Seinäjoella, Kauhajoella ja Jurvassa. Alajärven nostolava-auto vastaa Kuusiokuntien ja Järviseudun tarpeisiin, kertoo Kangastie.

MAINOS

Mittava hankinta

Alajärven uuden sammutusauton hinta on 251 001 euroa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen sai Palosuojelurahastolta kalustohankeavustusta 64 000 euroa. Uusi, vuosimallin 2019 sammutusauto on Scania P 360 miehistöohjaamolla. Kotimaisella Esteri-palopumpulla ja hydrauliikkageneraattorijärjestelmällä varustetun sammutusauton moottoriteho on 360 hevosvoimaa. Auton edessä on rautajousitus ja takana ilmajousitus.

Uuden sammutusauton luovutustilaisuudessa olivat mukana muiden muassa pelastuspäällikkö Keijo Kangastie, myyntipäällikkö Petri Surakka Scanialta, Saurus Oy:n myyntipäällikkö Ari Paananen ja Saurus Oy:n käyttökouluttaja Timo Peltonen.

 

Uuden sammutusauton vesisäiliön tilavuus on 3 000 litraa. Auton kokonaismassa on 18 000 kiloa ja vaihteistona Allison-täysautomaattivaihteisto. Korirakenteena on Saurus SSA 209 ja sen on toteuttanut jyväskyläläinen Saurus Oy. Saurus Oy työllistää noin 60 henkilöä. Yhtiö toimittaa kotimaahan vuosittain reilut 40 pelastusautoa. Vientiä tehdään esimerkiksi Kiinaan, jonne on toimitettu vuositasolla reilut parikymmentä pelastusautoa.

Uuttakin tuliterästä sammutusautosta löytyy: miehistötilan säilytysjärjestelmä on toteutettu laatikostoina.

Uusi Scania P 360 miehistöohjaamolla kätkee sisäänsä myös uudenlaisen säilytysjärjestelmän. Laatikostot ovat korvanneet perinteiset avohyllyt.

 

Laatikostot ovat korvanneet aiemmin monessa muussa sammutusautossa olevat perinteiset avohyllyt.

– Laatikostojen toteuttaminen oli käyttäjän toive, kertoo Saurus Oy:n myyntipäällikkö Ari Paananen.

Panostusta kakkosautoihin

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksella toteutetaan erillistä raskaan kaluston investointi- ja sijoitussuunnitelmaa, jonka vaikutukset näkyvät eri paloasemilla. Alajärven vanha sammutusauto korvaa Kortesjärven sammutusauton, joka kierrätetään puolestaan Kauhavalle. Kauhavan vanha, vuosimallia 1989 oleva sammutusauto myydään.

Investointi- ja sijoitussuunnitelmalla pyritään panostamaan niin sanottuihin kakkossammutusautoihin.
– Niiden avulla pystytään vastaamaan isoihin tilanteisiin, kuten esimerkiksi rakennuspaloihin. Kakkosautot toimivat vara-autoina, selventää Keijo Kangastie.

Virpi Poikelin

Edellinen artikkeliKirsti Kivimäellä näyttely Soinin kirjastossa
Seuraava artikkeliSusireviirejä aikaisempaa enemmän