-9.2 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Kukkahaasteella lisää viihtyvvyyttä Vimpeliin

Vimpelissä meneillään olevan Vetovoimaa ja viihtyvyyttä Vimpeliin -hankkeen uusin tempaus, tuo uudenlaista viihtyvyyttä kunnan keskustaan. Kukitetaan keskusta -haaste, on saanut kuntalaiset kiinnostumaan keskustan viihtyvyydestä ja sen kehittämisestä uudella tavalla.

Kunnan keskustaan tulee noin 20 heinäseiväskukkatelinettä. Noin kymmentä telinettä varten on kuntalaisilta saatu lahjoituksena kukka-amppeleita. Kukka-amppeleissa toivotaan kukkivan esimerkiksi pelargonioita, lobelioita, petunioita tai miljoonakelloja.

MAINOS

Tällä viikolla vauhtiin

Vimpelin Yrittäjät ry:n hallinnoiman vetovoimahankkeen projektipäällikkö Teija Uitto-Kohonen kertoo hankkeen saaneen Mikko Viitaniemeltä lahjoituksena heinäseipäitä, joista Onni Luoma-aho teki kukkatelineitä. Kukka-amppeleita laitetaan telineisiin tällä viikolla vaihe kerrallaan.
– Haasteen avulla saadaan viihtyisyyttä meidän kylämme keskustaan suhteellisen pienellä vaivalla. Yksittäisen ihmisen panos tähän haasteeseen ei ole kohtuuttoman suuri, jos lahjoittaa amppelin tai kaksi, miettii Teija Uitto-Kohonen.

Kuntalaiset ovat vastanneet esimerkiksi Facebookissa heitettyyn Kukitetaan keskusta -haasteeseen myönteisesti. Amppelit saavat olla värikkäitä, mutta ne sijoitetaan telineisiin pareittain siten, että yhdessä kukkatelineessä on aina samanväriset amppelit.
– Hankkeelle tehtävällä amppelilahjoituksella keskustaa kaunistetaan koko kylän iloksi, kannustaa Teija Uitto-Kohonen, joka ottaa vastaan ilmoituksia kukkalahjoituksista.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät