Museokortti-kohteiden määrä on jälleen kasvanut. Myös kortin suosio on lisääntynyt vuosi vuodelta.

Museokortti kuuluu kesään

Museokortti-kohteita on jo lähes 300. Kesämuseot ovat avautuneet, ja kokonaan uusia kohteita ovat esimerkiksi Vankila Hämeenlinnassa, Härkälän kartano Somerolla kuin myös Raaseporin linna Snappertunassa.

Museokortti-verkostoon kuuluu esimerkiksi Alajärvellä sijaitseva Nelimarkka-museo. Vs. museolehtori Anri Gorski kertoo, että viime kesänä Nelimarkka-museossa vieraili noin 300 Museokorttia käyttänyttä vierailijaa.
– Museokortin käyttäjien määrä vilkastuu, sillä Museokortin käyttö näyttää jatkuvasti lisääntyvän, tietää Anri Gorski.

Uusia kohteita

Museokortti-verkosto on kasvanut 12 upealla museokohteella. Kohteita löytyy Ahvenanmaalta Inariin. Entinen Hämeenlinnan lääninvankila, josta myöhemmin tuli vankilamuseo, avautui toukokuussa 2019 Museokortti-kohteena nimellä Vankila. Näyttelykokonaisuuden sisältöjä ovat suunnitelleet vankilaa eri näkökulmista kokeneet henkilöt, esimerkiksi vankilassa tuomiota istuneet vangit. Vankila on yksi Kansallismuseon kohteista.

Museokortti-kohteet tarjoavat mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa kaikenikäisille. Kesäkaudeksi avautuu paljon kiehtovia museokohteita: ulkomuseoita, kotimuseoita ja saaristomuseoita. Helsingissä tutustumisen arvoisiin Museokortti-kohteisiin kuuluu esimerkiksi Lastentarhamuseo. Lapin-matkalla voi käyntikohteeksi ottaa esimerkiksi Saamelaismuseo Siidan, joka sijaitsee Inarissa.

Museokortin voi ostaa omaksi Museokortti-verkkokaupasta tai Museokortti-kohteista.

Museokortti-kohteiden määrä on jälleen kasvanut. Myös kortin suosio on lisääntynyt vuosi vuodelta.