Ennätysmäärä valkohäntäpeuran pyyntilupia

Mainos[adrotate banner="3"]

Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevan syksyn valkohäntäpeuran metsästykseen Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakuntiin yhteensä 811 pyyntilupaa.

Pyyntilupia myönnettiin reilut 260 enemmän kuin viimevuonna.

MAINOS

Luonnonvarakeskuksen tuottaman arvion mukaan valkohäntäpeurakanta on kasvanut tavoitteellisesti ja levittäytynyt uusille alueille.

Alkavalla metsästyskaudella valkohäntäpeuraa metsästetään ensimmäistä kertaa kaikissa Etelä-Pohjanmaan kunnissa. Keski-Pohjanmaalla valkohäntäpeuran metsästys keskittyy pääasiassa rannikkopitäjiin.

Maakuntiin on myönnetty hirvenmetsästykseen yhteensä 4197 pyyntilupaa. Myönnetty määrä on 212 pyyntilupaa suurempi kuin edellisvuonna.

Pyyntilupia on painotettu erityisesti rannikon läheisyyteen hirvivahinkojen ehkäisemiseksi. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa aikuisen hirven tai kaksi vasaa. Myönnetyillä luvilla on suositusten mukaisesti käytettynä mahdollista kaataa reilut 5000 hirveä.

Metsäpeuran metsästykseen Suomen riistakeskus on myöntänyt pohjalaismaakuntiin yhteensä 15 pyyntilupaa.

Määrä on sama kuin useina edellisinäkin vuosina. Luvat on myönnetty Suomenselän metsäpeurapopulaation keskeisimmille talvi- ja kesälaidunalueille.

Viimeisimmän arvion mukaan Suomenselän metsäpeurakanta on noin 1500 yksilön suuruinen ja kasvaa maltillisesti.

Hirvenmetsästys alkaa lokakuun toisena lauantaina

Hirvenmetsästys alkaa lokakuun toisena lauantaina ja kestää tammikuun puoleenväliin asti. Hirvien pellolta tapahtuva vahtimispyynti on mahdollista 1.9. alkaen.

Valkohäntäpeuran metsästys voidaan aloittaa vahtimalla syyskuun alusta ja metsästys muilla menetelmillä alkaa metsäpeuran tapaan syyskuun viimeisenä lauantaina.

Edellinen artikkeliLeväkukintaa Pynttärinniemessä ja Hoiskon uimapaikalla
Seuraava artikkeliLeikkikentillä vipinää Alajärvellä