1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Sinilevä yleistynyt pohjalaisvesistöissä

Lämmin ja tyyni sää luo sinileville suotuisat olosuhteet, ja sitä onkin viikolla 30 havaittu monin paikoin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella.

Sisävesillä levää on esiintynyt Ähtärinjärvellä, Alajärvellä, Luodonjärvellä, Kuortaneenjärvellä ja Lappajärvellä. Ilmoituksia on tullut mahdollisista leväkukinnoista myös pienemmiltä järviltä esimerkiksi Soinista, Alavudelta ja Lapualta.

MAINOS

Sinilevä on yleistynyt myös Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan rannikkoalueilla – havaintoja on tehty muun muassa Sundomin ja Rönnskärin saaristoissa, Västra gloppetin rannikkoalueella ja Kokkolan edustalla.

Havainnot tallennetaan kaikille avoimeen Järviwiki-palveluun ( ).

Runsaasti sinileviä sisältävän veden käyttämistä ei suositella, sillä sinilevät voivat olla myrkyllisiä ja aiheuttaa muun muassa iho-oireita ja pahoinvointia.

Varsinkin pienet lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää poissa vedestä, kun sinilevää on havaittavissa. Sinilevää sisältävää vettä ei pidä käyttäälöylyvetenä eikä ruoanlaitossa, sillä sinilevämyrkky ei hajoa vettä keitettäessä.

Sinilevämuodostumat ovat väriltään yleensä sinertävän tai kellertävänvihreitä, ja levä on rakenteeltaan hajoavaa. Sinilevä ei tartu tikkuun, jos sitä yrittää nostaa.

Sinilevälautat muistuttavat usein maalia noustessaan veden pinnalle. Vesistöissä esiintyy myös vaarattomia rihmamaisia leviä, jotka tarttuvat tikkuun levämassaa tikulla nostettaessa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät