-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Koskenvarren kevyenliikenteen väylän rakentaminen viivästyy

Koskenvarren kevyen liikenteen väylän rakentamisen alkamista koskevia valmistelevia töitä, kuten maastomerkkauksia ja joitakin puiden kaatoja, on tehty alueella sen jälkeen, kun kaupungin tekninen lautakunta 4.7. valitsi kohteen urakoitsijaksi halvimman tarjouksen tehneen Hernesniemen Maanrakennus Oy:n.

Varsinaisia rakennustöitä ei valitusajan puitteissa vielä ole aloitettu ja nyt töitä ei toistaiseksi myöskään aloiteta.

MAINOS

Kaupungin rakennusmestari Juuso Pikkukangas vahvistaa, että teknisen lautakunnan päätöksestä on tehty valitus markkinaoikeuteen.

– Väki alkaa palata kaupungille töihin ensi viikolla ja sitä seuraavalla. Katsomme sitten, miten asiassa edetään. Kaupunki antaa valitukseen luonnollisesti oman vastineensa.

Pikkukangas ei lähde arvailemaan sitä, kuinka pitkälle tehty valitus siirtää hankkeen käynnistymistä ja voidaanko sitä ylipäätään toteuttaa vielä tänä kesänä.

– Asia selviää paremmin lähiviikkojen aikana, Pikkukangas sanoo.


Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät