-5.9 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Kirjastosta haetaan kesällä kevyttä luettavaa, leffoja ja lautapelejä

Alajärven kaupunginkirjaston kesä on ollut niin vilkas kuin hiljainenkin. Kirjastonhoitaja Marika Tuiskula kertoo, että säät näkyvät kirjastossakin.

Hellejaksoilla kirjastossa on hiljaista, etenkin ne tulevat kylmän kauden jälkeen. Ihmiset haluavat nauttia hellepäivistä muilla tavoin ja kirjastoon palataan, kun sää taas viilenee.

MAINOS

– Toki meillä on vakituisia käyttäjiä, innokkaita lukijoita jotka käyvät säännöllisesti satoi tai paistoi, Marika sanoo.

Se mihin vuodenaika tai säät eivät liiemmin vaikuta, on lehtienlukusali.

Lehtiä käydään lukemassa aina ja tarjolla onkin päivittäin ilmestyvistä sanomalehdistä Ilkka, pohjalainen, Helsingin Sanomat, Aamulehti, Keski-Suomalainen ja Keski-Pohjanmaa, ja pari kertaa viikossa ilmestyvä Maaseudun Tulevaisuus.

Kirjastoon tulee luonnollisesti myös kaikki paikallislehdet alueelta ja jos joku lehti on joskus jäänyt tulematta, palautetta tulee heti.

Tässä lisänä ovat erilaiset aikakauslehdet, joten luettavaa lukusalissa todella riittää.

Kesällä kirjastosta haetaan paljon talvikautta enemmän erilaista ajanvietettä. Esimerkiksi lasten lautapelit ovat jatkuvasti lainassa ja paljon lainataan myös elokuvia.

Kirjojen osalta siirrytään kevyempään, aniharva jaksaa kesällä paneutua mihinkään kovin syvälliseen. Lukulistalla suosikeiksi nouseekin viihdekirjallisuus ja perinteiseen tapaan dekkarit.

Kesän kirjailijasuosikkeja ovat olleet Alajärven kirjastossa Anneli Kivelä ja Enni Mustonen. Yllättäen suosioon on noussut ruotsalaisen, tuoreen kirjailijan Ninni Schulmanin dekkarit, joita on julkaistu vasta kolme vuodesta 2017 alkaen.

– Huomasimme yllättäen, että nämä kirjat lähtevät heti lainaan kun ne palautuvat kirjastolle, Marika kertoo ja pohtii, pitäisikö kirjailijan tuotantoon paneutua itsekin, vaikkei dekkarien lukijaksi muutoin tunnustaudukaan.

Kesäisessä kirjastossa asiakaskunta muuttuu hieman talvikauteen verraten. Mökkiläisiä käy paljon ja etenkin huonommalla säällä he myös lainaavat paljon.

Alajärvellä, Alvar Aallon suunnittelemassa kirjastossa, käy myös turisteja, jotka ovat tulleet varta vasten tutustumaan Aallon arkkitehtuuriin.

– Kesäaikaan myös kirjojen vaihtokori on kovalla käytöllä. Monet tekevät kesällä perusteellisempia siivouksia ja tuovat tarpeettomaksi jääneet kirjat vaihtokoriin. Siitä voi jokainen ottaa itselleen mieluisaa luettavaa omakseen ja tuoda samaan paikkaan kotoa tarpeettomat kirjat, Marika vinkkaa.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät