-8.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

B&B Länsituuli palvelee majoittujia Kätkänjärven kupeessa

Lehtimäen Länsikylällä kauniin Kätkänjärven läheisyydessä avattiin heinäkuussa uusi majoitusta tarjoava B&B Länsituuli.

B&B Länsituulen huoneet soveltuvat myös liikuntaesteisille.

Nimensä mukaisesti tarjolla on yöpymispaikka ja aamiainen kodinomaisessa, esteettömässä ympäristössä. Yrittäjänä toimii Mirja Hautamäki, jolla jo vuodesta 2006 on ollut myös yritys Pitopalvelu Mirja. B&B -paikka täydentääkin mukavasti pitopalveluyrittäjän toimenkuvaa.

MAINOS

B&B sijaitsee 2000 -luvun alussa alun perin hoivakodiksi rakennetussa kiinteistössä. Tilat ovat olleet tyhjillään kuutisen vuotta ennen kuin Mirja päätti vuokrata ne ja aloittaa majoitustoiminnan.

Idea B&B -paikasta Mirjalle tuli, koska ”aina pitää keksiä jotain uutta” ja sopiva kiinteistö oli lähellä omaa kotia käyttöä vailla.

Tilavassa salissa voidaan järjestää pieniä perhejuhlia.

Monenlaista Mirja on tehnytkin, pitopalvelun laittaessaan hän jäi pois Alavuden kaupungilta lomitustyön johtajan tehtävistä. Hän on aikanaan käynyt emäntäkoulun ja on agrologi, sittemmin hän on kouluttautunut myös suntioksi ja toimii edelleen Lehtimäen kappelissa suntiona vakituisen suntion ollessa vapailla.

B&B Länsituulessa asiakkaille on tarjolla kahdeksan erikokoista huonetta kahden hengen huoneista perhehuoneisiin. Vuodepaikkoja on 20, lisävuotien jopa 25. Huoneissa on omat vessat ja suihkut ja ne sioveltuvat myös liikuntarajoitteisille. Myös lemmikkieläimet ovat tervetulleita.

Tavoitteena on siis tarjota kodinomaista, rauhallista majoitusta. Paikkaan ei tule televisiota eikä anniskelulupia.

Majoituspaikka on mukana Booking.comin varausjärjestelmässä ja sitä vuokrataan myös Etelä-Pohjanmaan matkailun kautta. Edullisimmin majoituksen voi kuitenkin varata suoraan yrittäjältä.

Toiminta on lähtenyt ensimmäisinä viikkoina mukavasti käyntiin ja valtaosa majoittujista on ollut ohikulkijoita Etelä-Suomesta. Ulkomaisiakin matkailijoita paikalla on jo ollut ja paikalle tulleet lapsiperheet ovat nopeasti löytäneet myös läheisen uimarannan.

Pitopalvelutoimintaa Mirja jatkaa edelleen majoitustoiminnan ohessa ja nyt mm. pieniä perhejuhlia ja hautajaisia on mahdollisuus pitää myös Länsituulen tiloissa. Samalla niille vieraille, joilla ei enää ole alueella kotipaikkaa missä yöpyä, on tarjolla majoitusta.

Pitopalvelua Mirja järjestää kaikkiin mahdollisiin tapahtumiin kastejuhlista hautajaisiin ja sille välille Järviseudun ja Kuusiokuntien alueella. Häneltä voi tilata myös yksittäisiä tarjoiltavia tai koko paketin tarjoiluineen.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät