Sun työhös -näytelmä Soinissa viikonloppuna

Mainos[adrotate banner="3"]

Kylätalo Puuhissa muistellaan näytelmällä ensimmäistä soinilaista lähetyssaarnaajaa Heikki Saarta (1879-1958).

Hänen jälkensä Namibiassa (entinen Ambomaa) on niin suuri, että presidentti Martti Ahtisaaren neuvotellessa maassa, häneltä kysyttiin oletko Heikin poika.

MAINOS
Irene Pihlajaniityn näyttely Pihlajajuttu on Iiroon talon ullakolla Multiantie 766, Soini. Näytelmän Sun työhös aikoihin on mahdollisuus käydä tutustumassa näyttelyyn. Irene on paikalla lauantaina ja sunnuntaina 17.-18.8. kello 14-17.

Heikki Saari teki mittavan lähetyssaarnaajauran Ambomaalla. Hän oli maassa neljällä työmatkallaan vuosina 1903 – 1947. Viimeisin työmatka venyi toisen maailmansodan takia neljätoistavuotiseksi.

Käytännön lähetystyö oli paljon muutakin kuin evankeliumin julistamista ja kirkollista työtä.

Se oli opettamista, hoitamista, rakentamista, kärsimistä ja kansan parissa elämistä.

Saari käänsi virsiä ambonkielille ja teki tuttuja Siionin virsiä rakkaiksi kaukana Afrikassa. Suomalaisessa virsikirjassa on yksi Saaren virsi (254).

Seurakunnan aloitteesta tehtiin näytelmä Heikistä. Jaana Laaksolta pyydettiin käsikirjoitus ja sitten alkoi haastava esittäjien etsiminen. Tavoitteesta ei luovuttu, kun on suuri sanoma! Nyt ei olla liikkeellä omalla, vaan ihan ykkösluokan asialla.

Näytelmässä Heikin puheena on paljon hänen omia sanojaan. Niitä löytyi mm. kirjeistä ja muistelmakirjasta Luotilanka.

– Yksinkertaistin tarinaa, koska pieneen hetkeen ei saa kokonaista elämänmatkaa ja yli 30 vuoden työuraa vieraiden heimojen parissa. Toivon, etten ole sanoillani himmentänyt Heikin työn kirkasta päämäärää, ja toivottavasti tarinan läpi kuultaa vielä isomman Isännän ääni, Hänen joka antoi lähetyskäskyn, johon Heikki Saari aikoinaan kirjaimellisesti tarttui ja sitä koko elämällään toteutti, kertoo Jaana Laakso.

Sun työhös-näytelmä juhlistaa Heikki Saaren työtä, samalla saamme kaikki olla lähetyksessä mukana. Kylätalo Puuhin valo ja rauha korostavat syvällisesti näytelmän sanomaa.

Näytökset ovat perjantaina 16.8. kello 19, lauantaina 17.8. kello 13 ja 16, sunnuntaina 18.8. kello 13. Paikkana on kylätalo Puuhi, Multiantie 918. Pieni pääsymaksu menee lyhentämättömänä lähetystyölle.

Teatteriryhmän toteutus liittyy Jaana Laakson käsikirjoitukseen. Osissa ovat Tuomas Hiipakka, Jeremia Keisala, Leena Valkeus, Kristiina Juudin, Jaana Laakso, Kauko Takanen ja Vesa Löytömäki.

Näytelmässä ei ole ala- eikä yläikärajaa, mutta pienten katsojien kaitsijoille tiedoksi, että näytelmä kestää yli tunnin. Näytösten välillä on lyhyt jaloittelutauko, ei tarjoilua. Puuhilla ei ole lämmitystä, pukeutukaa sään mukaan. Läheinen pelto toimii parkkipaikkana.

Tapahtuman järjestäjänä toimii Soinin evankelis-luterilaisen seurakunnan lähetystyön toimikunta.

Rami Puro

 

Edellinen artikkeliTarinatupa jatkaa Alajärvellä entiseen malliin ikäihmisten kokoontumispaikkana
Seuraava artikkeliTaitoluistelu tutuksi -kursseja syyskuussa