-9.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyssä perälauta on tulossa vastaan

Haja-asutusalueiden jätevesien käsittelystä on puhuttu viimeiset 15 vuotta.

Asetukset ovat matkalla muuttuneet, mutta nyt lokakuun loppuun mennessä jokaisen haja-asutusalueen kiinteistön omistajan, jonka kiinteistö sijaitsee joko sadan metrin säteellä vesistöstä tai pohjavesialueella, on suoritettava tarvittavat toimet.

MAINOS

Tarvittava toimi on joko jätevesijärjestelmän kuntoon saattaminen tai jatkoajan hakeminen.

Ympäristösihteeri Kirsi Syynimaa kertoo, että siirtymäaika on nyt lopussa ja jätevesijärjestelmien saattaminen lainmukaiselle tasolle on joko tehtävä tai haettava jatkoaikaa jäteveden vähäisyyden tai kohtuuttomuuden perusteella.

– Nyt asiasta onkin tullut runsaasti yhteydenottoja ja jatkoaikahakemuksia. Yhteydenottoja tulee myös sellaisilta joita asia ei koske, koska edelleen tuntuu olevan epätietoisuutta siitä ketä asia koskee.

Jätevesijärjestelmien saattaminen lainmukaiselle tasolle koskee siis vain niitä haja-asutusalueiden kiinteistöjä, jotka sijaitsevat pohjavesialueella tai joista on vesistöön alle sata metriä. Vesistöksi ei lasketa esimerkiksi valtaojaa, mutta purot jo sellaisia ovat.

Mikäli jätevesijärjestelmän kunnostus on tekemättä ja jatkoaika anomatta, niin nyt on aika ryhtyä työhön.

– Jatkoaikaa voi hakea jäteveden vähäisyyden perusteella tai kohtuuttomuuden perusteella. Kohtuuttomuudeksi lasketaan jäteveden vähäinen määrä, alueelle tulossa oleva viemäriverkko, kiinteistössä asuvien korkea ikä tai pitkäaikainen työttömyys tai sairaus, Syynimaa selvittää.

Jos se, mitä kaikkea omalla kiinteistöllä tulisi tehdä jätevesijärjestelmän kuntoon saattamiseksi, on yhä epäselvää, kannattaa pikaisesti olla yhteydessä vaikkapa Pohjanmaa Jässi -hankkeeseen. Sen edustaja Sonja Maanselkä kiertää parhaillaan kiinteistöjä Kurejoella.

– Hankkeen kautta saa puolueetonta ohjausta ja neuvontaa ja hankkeeseen voi ottaa yhteyttä jos on epävarma tai tarvitsee neuvoja, Syynimaa sanoo. Hankeneuvojan tavoittaa numerosta 044 704 7116.

Jätevesijärjestelmän uusimisen hintalappu ei ole kaikilla kiinteistöillä sama, vaan riippuu siitä voidaanko olemassa olevaa jätevesijärjestelmää hyödyntää pienin muutostöin vai ei.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät