-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Kuusiolinna Terveys järjesti info-illat

Kuusiolinna Terveys Oy järjesti kuntainfot viime viikolla toimintapaikkakunnillaan. Keskiviikkona infot järjestettiin Soinissa ja Ähtärissä. Torstaina olivat vuorossa Kuortane ja Alavus.

Soinin tilaisuudessa Kuusiolinna Terveys Oy:n toimitusjohtaja Tero Järvinen toi esille yhtiön periaatteita.

MAINOS

– Yhtiön arvoina ovat eettisyys, energisyys ja ennakkoluulottomuus. Tehtävänä on auttaa suomalaisia elämään parempaa elämää. Tavoitteenamme on olla arvostetuin Sote-yhtiö vuonna 2020.

– Valinnanvapaus on vahvuutemme ja potilas voi toivoa, mille paikkakunnalle haluaa hoitoon. Palautekanavamme on väylä, mikä auttaa terveyspalveluiden kehittämistä. Palautetta tulee sekä positiivista että negatiivista, totesi Järvinen.

– Yhtiön tavoitteina ovat lähipalveluiden turvaaminen, sote-työpaikkojen turvaaminen alueella ja kuntien taloudellisen kantokyvyn turvaaminen. Jos vanhustenhoidon hoitosuhde nostetaan 0,70:een, se tietää valtakunnallisesti 4500 hoitajan lisäystä.

– Kuusiolinna Terveys Oy:n alueella kustannusnousu on ollut maltillista. Nyt alueen yhteinen budjetti on 86 miljoonaa euroa. Jos yhtiötä aiempi kustannuskehitys olisi jatkunut, niin budjetti olisi nyt 95 miljoonaa euroa.

– Jos sote-menot saadaan hallintaan, voidaan satsata johonkin muuhun, selvitti Järvinen.

Soinissa lääkäritilanne hyvä

Soinissa ollaan oltu tyytyväisiä kotisairaala -toimintaan ja lääkäritilanteeseen. Laboratoriopalvelut ovat kolmena päivänä viikossa ja etälääkäripalvelut ovat tulossa lähiaikoina.

Netin kautta ajat ovat varattavissa. Silti perinteisetkin mallit ovat toiminnassa.

Hyvinvointi-ja perhepalveluiden osalta tuli esille, että ennaltaehkäisevään perhetyöhön panostetaan.

Kotivaaran paikkoja on vähennetty kolmella. Syynä on ollut tasapuolisen hoidon tarjoamisen ongelmat rakennuksen yläkertaan.

Iäkkäiden hoitomaksujen kohoamisesta todettiin, että Kuusiokuntien kuntayhtymä määrittelee hintatason ja Kuusiolinna Terveys Oy tuottaa palvelun.

Tietotekniikka ei ole ongelmana kenellekään, sillä yrityksen mukaan palvelut toimivat myös kivijalkaperiaatteella.

Yleisökommenteissa oltiin pääsääntöisesti tyytyväisiä ja todettiin, miten monipuolisesti ja nopeasti palveluita on paikkakunnalla saatavilla.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät