-9.3 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

TIPI -kastelulaite sai patentin

Soinilainen Timo Hyvösaho on varsinainen Pelle Peloton.

Viitisen vuotta sitten, kun omat pojat olivat rippikoulussa, hautojen kastelijat olivat ylityöllistettyjä. Alkoi kastelulaitteen kehittely, koska aika ja terveys alkoivat mietityttämään kovasti.

MAINOS

Nyt viisi vuotta myöhemmin TIPI-kastelulaite on saanut keväällä patentin ja laite on jo tiiviisti arjen apuna.

Timo Hyvösahon kastelulaitteessa väkevämpi emoliuos sekoitetaan veden sekaan lannoitteeksi.

– Kyllä tämä laite säästää selkää ja aikaa. Tällä tekee 3-5 ihmisen työt samassa ajassa.

Kun joka toinen päivä kantaa kesäaikana kolme kuutiota vettä kastelukannulla, se alkaa pitkän päälle tuntumaan, kertoo laitteen kehittelijä Timo Hyvösaho.

TIPI on erityisesti hautausmaille suunniteltu kastelulaite, jonka avulla kastelukannujen kannosta aiheutuvat niska-ja hartiaseudun kivut ovat historiaa.

– Hautausmaiden lisäksi laite on sopiva myös suurten julkisten viheraluieiden ja kukkaistutusten kasteluun. Pienen traktorin etunostolaitteisiin liitettävä TIPI mahtuu kapeille hautausmaiden käytäville, mutta toimii yhtä hyvin myös leveämmillä osuuksilla sen saksipuomiston ansiosta. Laite mahtuu reilun metrin levyiselle väylälle, kertoo Hyvösaho.

TIPIstä on tehty kehittelyversioita useamman kerran. Soinilainen maanviljeilijä rakensi ensimmäisen puomiston jo vuosia sitten. Uusimpaan laitteeseen on tehty muutamia parannettuja muutoksia.

TIPI pystyy ottamaan veden vaikka järvivedestä ja sillä pystyy kastelemaan yhtä aikaa traktorin molemmille puolille lähes neljän metrin etäisyydelle. Työskentelypaineen voi säädellä samoin kuin käytettävän veden määrän.

– Saksipuomiston profiilit on teetetty Mäkeä Alulla ja muutenkin lähes kaikki on kotimaista tuotantoa. Sähköpuolen paikallista osaamista on hyödynnetty täysin hydraulisessa laitteessa.

Kokemukset laitteesta onnistuneita

Timo Hyvösahon TJ-Hyvis toimii aputoiminimellä Koiviston kukka ja hautaus Oy:n alaisuudessa. Yrityksellä on noin 400 sopimushautaa Soinin hautausmaalla. Viime kesänä Soinin sankarihaudat olivat myös kokeilussa.

– TIPIllä on kasteltu yli 100 kuution verran ja kokemukset on hyviä. Laitetta on esitelty Lepaan puutarhamessuilla ja kiinnostusta on riittänyt.

– Laitteeseen haetaan myös eurooppalaista patenttia, koska tällaisia laitteita ei juurikaan Euroopasta löydy.

TIPI-kastelulaite on saanut Kuudestaan ry:n kautta Leader-rahoitusta yrityksen uuteen, työllistävään tuotekehittelyyn.

Pelkkä kukka- ja hautaustoimisto ei oikein riitä työllistämään kahta henkilöä. Toivottavasti tälle laitteelle saadaan markkinoita ja sitä kautta työllistävää vaikutusta, toivoo paljon ajatus- ja suunnittelutyötä kastelulaitteen parissa käyttänyt Timo Hyvösaho.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät