-7.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Ruskaturnauksen 19. kerta keräsi mukaan 21 joukkuetta

Ruskaturnauksessa Alajärvellä nähtiin taas aitoa pelaamisen iloa sekä iloisia tuuletuksia onnistumisten jälkeen, kun 21 joukkuetta ottivat mittaa toistensa paremmuudesta.

Matamit sijoittui kolmanneksi naisten A-sarjassa. Palloa löivät Essi Hautamäki (tak. vas), Essi Puoliväli, Janika Maunula, Anni Hautakangas, Emma Jokiaho (ed. vas.) ja Rosaliina Penninkangas. Kuva: Suvi Kantonen.

Miesten joukkueita oli tällä kertaa mukana yhdeksän ja naisten joukkueita 12.

MAINOS

Turnaus vetää osallistujia kaukaakin. Pelaajia tuli muun muassa Kiuruvedeltä, Iisalmesta, Kurikasta, Kauhavalta, Nurmosta, Alajärveltä, Perhosta, Ähtäristä ja Lappajärven Itäkylästä.

Järjestelyistä päävastuun kantaa Uusikylän kyläyhdistys, ja pitkälti Keijo Kantonen, joka on koko turnauksen alulle laittanut jo 19 vuotta sitten. Kaikki alkoi pienestä, ja vuosien saatossa joukkueiden määrä on kasvanut tasaisesti. Parhaimmillaan joukkueita on ollut 25, viime vuosina noin 20–21.

– Onneksi näitä apureita ja hyviä yhteistyökumppaneita on riittänyt. Ei tätä yksin järjestetä, sillä pelejä pelataan yhtä aikaa neljällä kentällä ja kahdessa salissa, toteaa Kantonen.

Ensi vuonna on jo järjestyksessään 20. kerta tälle turnaukselle. Juhlavuotta järjestäjät jäävät odottelemaan innolla. Kantonen toivoo, että silloin päästään pelaamaan jo uuteen halliin, jossa on enemmän tilaa katsojille, kahvioon ja järjestelyihin.

Tänä vuonna turnauksen yhteistyökumppaneita olivat Metsänomistajat Suomenselkä, OP Alajärvi, Alajärven Lämpö Oy, Alajärven Sähkö Oy, Lähitapiola Etelä-Pohjanmaa, Piispala, Ähtäri Zoo, Halpa-Halli Alajärvi, Nelimarkan Leipomo, Hierontapiste Leppis, parturi Boom Brothers, Sirpan Hierontapaletti, Parturi-kampaamo M.O.W, Alareksi, Saarenpää Oy Alajärvi, Alajärven Apteekki, Info Kirjakauppa, Alvariini, K-Supermarket Alajärvi, K-Rauta Alajärvi, S-Market Alajärvi, Kymppiosat Ky, Parturi-kampaamo Unelma, Järviseudun Varaosa Oy, Syaani, MetsäTissue, FinnKatsastus Oy, Hankkija Alajärvi, K-Market Vinkki, K-Kauppa Pitkänen, DeLaval, Pirren Jalat, Palkinto-Asema Oy Ikolan Kulta ja Lantmännen Feed.

Naisten B-sarjassa pronssia sai Uusikylä, joka halusi kuvaan mukaan myös huoltojoukot: Melissa (vas.), Mariella ja Petteri Tammela, Sirpa Huumarkangas, Amanda Tammela, Saija Huumarkangas, Anita Ketola, Heidi Huumarkangas, Pauliina Kantonen sekä Salla Mari edessään pojat Elmeri ja Iivo Toivo ja Jenni Tallbacka (ed. vas.) ja Milla Kortesaari. Kuvasta puuttuu Eira Ruuhela. Kuva: Suvi Kantonen.

Tulokset

Naisten A-sarja:

Mitaleista kullan osalta taistelivat Nurmon Jymy vastaan Janet. Ensimmäinen erä meni selvästi Nurmon Jymylle pistein 21–9, mutta toisessa erässä Janet nousi kovaan kiriin erän puolessa välissä. Se ei kuitenkaan ihan riittänyt, vaan Nurmon Jymy vei toisen erän pistein 21–20 ja voitti näin koko turnauksen.

Kolmannesta sijasta pelasivat vastakkain Matamit – Perho. Matamit oli tällä kertaa parempi voittaen pronssiottelun 2–0. Perho oli neljäs ja viidenneksi jäi Bennut.

Naisten B-sarja:

Joukkueita B-sarjassa oli kaikkiaan seitsemän. Päivän viimeisenä pelattu kultaottelu Jymyttäret – NiPo päättyi NiPon voittoon erin 2–0 (14–21, 18–21).

Pronssipelistä käytiin kamppailua Nimettömät – Uusikylä. Ensin joukkueet voittivat yhden erän kumpikin, jonka jälkeen pelattiin kolmas erä kymmeneen pisteeseen. Sen voitti Uusikylä selvin numeroin 10–2, joten pronssia Uusikylälle.

Nimetön oli neljäs, Jape-Volley viides, sijalla kuusi Kurikan Ryhti ja seitsemäs oli Hymy.

Miehet:

Pannuhuoneen Ponnistus Alavudelta pisti jälleen kovalla pelillään muiden joukkueiden miehet kyykkyyn napaten turnauksen voiton miesten ylemmässä loppusarjassa. Kultaotteluun Pannuhuoneen Ponnistus sai vastaansa Rytkyn Ukot Kiuruvedeltä. Erät menivät Pannuhuoneen Pojille 2–0 (21–10, 21–19).

Pronssimitallit laitettiin tässä Ruskaturnauksessa Kulepan joukkueen pelaajien kaulaan, ja Uusikylän joukkue sijoittui neljänneksi.

Alasarjan osalta Puukädet näyttivät mallia muille voittaen loppuottelussa Perhon joukkueen. Kolmanneksi tuli Kynnelle Kykenevät, neljäs oli HaHa ja viidenneksi jäi lopulta Itäkylän joukkue.

Suvi Kantonen

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät