-8.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Pelitaitokouluttaja Soinin yhtenäiskoululla – olkaa kiinnostuneita lapsenne pelaamisesta!

EHYT ry:n pelitaitokouluttaja Jan-Markus Vuorenmaa vieraili Soinissa ennen syyslomaa ja sai oppilaat hienosti mukaan aiheeseen.

Päivän oppitunneilla 4-9 -luokkalaisille puhuttiin pelaamisen hyödyistä ja haitoista peliajoista, vuorokausirytmistä sekä unen tärkeydestä.

MAINOS

Samoja aiheita jatkettiin sitten vanhempainillassa kasvatuksen puolelta. Työssään sosionomina ja harrastuksenaan eSports-pelaaja Vuorenmaa, totesi, että vanhempien on hyvä seurata lasten pelaamista ja olla kiinnostuneita lasten peleistä.

– On tärkeää keskustella ja sopia yhteiset rajat, joista pidetään kiinni. Uskon, että pelaaminen ilmiönä tulee edelleen kasvamaan Suomessa. Tällä hetkellä tytöt ja pojat pelaavat lähes yhtä paljon.

– Tyttöjen pelaaminen painottuu enemmän mobiilipelehin, kun taas pojat pelaavat useammin konsoleilla tai tietokoneella. Tilastollisesti suurin pelaajaryhmä on kuitenkin yli 30-vuotiaat aikuiset.

Pelaamisen ajoista Vuorenmaa kertoo, että kokonaisuus ratkaisee.

– Hyvinvoinnin viuhka vuorokauden rytmissä tulee olla kohdallaan. Koulu, ruokailut, liikunta, ulkoilu, ystävät, perhe ja uni tulee olla tasapainossa.

– Jos nämä perusasiat eivät ole tasapainossa pelaamisen takia, silloin se voi olla liiallista. Pelimaailma ja todellisuus sekoittuvat sitä helpommin, mitä nuorempi pelaaja on.

Mikäli pelaamiseen kuluu liikaa aikaa, Vuorenmaa antaa vinkiksi sijoittaa pelilaitteet lähelle vanhempien huonetta, niin kontrolli on lähempänä.

– Lyhyet peliajat, taukojen pitäminen ja pelitön ilta-aika sopivat nuorille. Pelaamista ja siihen käytettävää aikaa on hyvä suunnitella yhdessä nuoren kanssa. Pelikasvatus on kasvatusta, ei sen monimutkaisempaa, päätti Vuorenmaa.

Koulun vanhempainyhdistys oli mukana koulutuspäivän toteutumisessa.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät