Tauno Alkulaa muistettiin pitkästä hallitustyöskentelystä. 30 vuotta Kanadassa elämästään viettänyt soinilainen on ollut aktiivinen toimija niin omalla kylällään kuin EPK:n riveissä. Muistamisen luovuttivat Heikki Korkealaakso ja Päivi Niemistö.

Eteläpohjalaiset Kylät ry kokoontui Luoma-aholla

Eteläpohjalaiset Kylät ry piti lauantaina syyskokoustaan perinteen mukaisesti edellisvuoden Vuoden eteläpohjalainen kylä -tittelin voittajakylässä, eli Alajärven Luoma-aholla. Uutena Vuoden eteläpohjalaisena kylänä palkittiin nyt Kurikan Ilvesjoen.

– Ilvesjoki on erinomainen esimerkki siitä, kuinka kylä voi olla aktiivinen, monipuolinen ja palvella hyvin asukkaitaan, vaikka matkaa keskuksiin on pitkästi, sanoi Eteläpohjalaiset Kylät ry:n puheenjohtaja Heikki Korkealaakso.

Ilvesjoen kylän puolesta olivat palkintoa vastaanottamassa Marianne Hongisto, Marjo Hautaluoma, Jarmo Tanskanen ja Tero Vuorenmäki.

Marianne Hongisto, Marjo Hautaluoma, Jarmo Tanskanen ja Tero Vuorenmäki vastaanottivat Ilvesjoen Vuoden eteläläpohjalainen kylä -palkinnon.

Syyskokouksen puheenjohtajana toimi Sirkka Rajala. Kokouksessa hyväksyttiin talousarvio ja toimintasuunnitelma, jota värittää tulevana vuonna muun muassa Kurikassa järjestettävä valtakunnallinen Maaseutuparlamentti.

Kokouspalkkiot ja jäsenmaksut päätettiin pitää ennallaan, ja jäsenmaksun vastineeksi kylillä on mahdollisuus saada muun muassa hankevippiä ja ilmainen kotisivutila.

Tauno Alkulaa muistettiin pitkän hallitustyöskentelyn merkeissä. Liki 30 vuotta Kanadassa elämästään viettänyt soinilainen on ollut aktiivinen toimija niin omalla kylällään kuin EPK:n riveissä, kun sitten palasi takaisin Kukonkylälle kolmisenkymmentä vuotta sitten.

Muistamisen luovuttivat Heikki Korkealaakso ja Päivi Niemistö.

Kun Tauno nyt halusi luovuttaa paikkansa nuoremmille, valittiin hänen tilalleen Tarja Vuorinen Soinista.

Uutena hallitukseen tulivat myös Marita Mäki-Kahra Kuortaneelta ja Marianne Hongisto Kurikan Jalasjärveltä.

Erovuoroisista uudelleen valittiin Eija Mäntymäki ja Anna-Liisa Saari, Leena Tynjälä, Anne Sener ja Tuomo Keppo.

Conor Oy:n tiloissa järjestetyn tilaisuuden aluksi nautittiin uunipuuro, kiisseli ja Luoma-ahon joulupossut kahvin kera.

Pentti Mustamaan säestyksellä laulettiin joululauluja ja kohta 90 vuotta täyttävä Eero Korkia-aho johdatti väen sinnikkään kylän historiaan kertomalla maankuulujen sikajuoksujen järjestelyistä ja muista kylän tempauksista.

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Rajala esitteli Luoma-ahon kylän toimintaa ja tilaisuuden päätteeksi käytiin tutustumassa hyvässä vauhdissa etenevään kylätalotyömaahan.

Tuula Jokiaho