Eväitä Erämaasta -hanke vie Soinissa matkailua eteenpäin

Mainos[adrotate banner="3"]

Soinin matkailuelinkeinoa ja yhteistyötä paikallisten yrittäjien ja toimijoiden kanssa kehitetään eteenpäin Eväitä Erämaasta-hankkeen avulla.

Projektipäällikkönä toimii Eetu Puntala, joka kertoo että tavoitteena on myös lisätä yrittäjien osaamista tuotteistamisen, markkinoinnin ja palveluiden saralla. – Jotta osaamista saadaan lisättyä, järjestetään hankkeessa koulutustilaisuuksia sekä työpajoja alueen toimijoille.

MAINOS

Alkuvuodesta ja kevään aikana aletaan nyt konkreettisesti rakentaa matkailutoimijoiden yhteistyötä projektipäällikön voimin. Matkailutoimijoiden osaamista pyritään parantamaan järjestämällä koulutustilaisuuksia sekä työpajoja.

Yhteistyötä matkailun saralla viedään eteenpäin monella rintamalla – mm. Keski-Suomen suuntaan. – Suunnittelemme myös aktiivisesti seuraavia Luonto- ja Erämessuja Soiniin 8.-9.8. Tätä varten meillä on oma työryhmä, Puntala kertoo.

Yrityksillä on hankkeen myötä mahdollisuus pyytää myös yrityskohtaista sparrausta ja neuvontaa matkailuliiketoimintansa kehittämiseksi.

Eetu Puntala toivookin, että kaikki Soinin alueen matkailutoimijat lähtevät mukaan toiminnan kehittämiseen ja yhteistyön lisäämiseen. Se on tärkeää, jotta alueesta saadaan myös kauempaa matkaaville entistä kiinnostavampi kohde.

Yhtenä tärkeimpänä toimenpiteenä on hankkeessa Soinin Luonto- ja Erämessut. Projektipäällikkö on tiiviisti mukana messujen järjestämisessä ja suunnittelussa, sekä suunnittelee niin messujen kuin kunnankin markkinointia.

Vahvoina teemoina messuilla ovat metsästys, kalastus, retkeily ja luonnossa liikkuminen sekä digitaalisuus. Messujen aikana järjestetään digiseminaari sekä erilaisia keskustelutilaisuuksia hankkeen puitteissa.

Hanke jatkaa Panda Trail ja Soini 1867-hankkeiden viitoittamaa tietä Soinin luontoprofiilin vahvistamisessa ja tunnettuuden lisäämisessä niin kansainvälisesti kuin kansallisesti.

Yhteistyökumppaneita haetaan kansainvälisesti samankaltaisista kohteista ja yhteistyötä tehdään suomalaisten eräalan-tapahtumien kanssa sekä käydään kunnolla vertailemassa alan tapahtumia. Hanke kestää 2020 elokuun loppuun.

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliJaana Hyvösaho johtaa Soinin Yrittäjiä
Seuraava artikkeliLehtimäen toimintakeskuksessa panostetaan digiosaamiseen