-7.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Mikko ja Anne Myllärinen Kuortaneelta palkittiin asiakastyytyväisyyden kehittämisestä

Kuortaneen K-Marketin kauppiaat Mikko ja Anne Myllärinen palkittiin K-Market-ketjun kauppiastapaamisessa Tampereella Vuoden Asiakastyytyväisyyspalkinnolla.

Mikko ja Anne iloitsevat palkinnostaan ja erityisesti asiakkailta saaduista palautteista. Eräässä palautteessa oli luonnehdittu kaupan henkeä, että ”On kuin kotiin menisi”. Mylläriset tuumaavatkin, että juuri tuo palaute kertoo paljon kaupassa vallitsevasta ystävällisestä tunnelmasta.

MAINOS

– Haluamme olla Kuortaneen oma kyläkauppa, jossa voi ostosreissulla vaihtaa kuulumiset tuttujen myyjien ja asiakkaiden kanssa.

– Sijaitsemme pienellä paikkakunnalla kaukana isommista ostoskeskuksista, joten meidän on pyrittävä täyttämään vähän erikoisemmatkin asiakastoiveet, kuten palapaistilihat syntymäpäiville tai tietyn väriset servetit kesätapahtumaan.

– Olemme mukana kylän yhteisissä tapahtumissa niin sponsoreina kuin tapahtumavierainakin eli olemme kauppiaina henkilökunnan kanssa aidosti osa tätä yhteisöä, Mikko ja Anne kertovat.

– Asiakasmäärät ovat kasvaneet kuluneiden viiden kauppiasvuoden aikana jatkuvasti ja kasvavat edelleen, vaikka toimimme pienellä paikkakunnalla. Mieltämme lämmitti saada tällainen tunnustus ja aiomme edelleen jatkuvasti kehittää kauppaamme, lupaavat kauppiaat.

Kiitos kuuluu henkilökunnalle ja kainuulaisille vahvistuksille

– Suuri kiitos hyvästä tuloksesta asiakastyytyväisyystutkimuksessa kuuluu meidän upealle henkilökunnalle sekä Annen äidille ja isälle, jotka tulevat ainakin pari kertaa vuodessa Kainuusta avuksi asiakastapahtumia järjestämään.

– Tiedossa onkin kiitoskahvit asiakastyytyväisyyspalkinnosta asiakkaille helmikuussa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät