-9.2 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Lumen vähäisyys vaikuttaa pohjalaisjärvien säännöstelyyn

Pohjalaismaakunnissa on poikkeuksellisen vähän lunta ja jäätä. Joet ovat keskeisiltä osiltaan jäättömiä ja järvien jääpeite on normaalia ohuempaa ja hauraampaa. Monin paikoin lunta ei ole käytännössä ollenkaan ja perinteisesti lumisillakin alueilla lunta on selvästi keskimääräistä maaliskuuta vähemmän.

Leudon talven vuoksi myös routaa esiintyy poikkeuksellisen vähän. Roudan syvyys on noin 5–15 senttiä, joka on 15–20 senttiä ajankohdan keskiarvoja vähemmän.

MAINOS

Alkutalven sateista johtuen pohjalaismaakuntien järvet ovat edelleen maaliskuussakin olleet normaalia korkeammalla. Lappajärvi on edelleen tulvakorkeuksissa (keskimäärin kerran viidessä vuodessa toistuva tulva) ja noin metrin korkeammalla kuin keskimäärin maaliskuun lopussa. Lappajärvi saavuttaa normaalin vedenkorkeuden todennäköisesti vasta kesäkuussa.

Vähäisestä lumimäärästä johtuen säännösteltyjen järvien pintoja lasketaan tavanomaista vähemmän. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on saanut aluehallintovirastolta poikkeamisluvan Kuorasjärven (Alavus) ja Kätkänjärven (Alajärvi) säännöstelyyn niin, että järvien pintaa lasketaan tänä keväänä tavanomaista vähemmän, jotta järvet saadaan vähäisestä lumesta huolimatta kesäkorkeuksiin.

Myös jokien vedenkorkeudet ja virtaamat olivat maaliskuun alkupuolella ajankohdan keskimääräistä suuremmat. Maaliskuun loppupuolen vähäsateisuuden ansiosta jokien vedenkorkeudet ja virtaamat ovat nyt kuukauden lopussa pääosin ajankohdan keskimääräisellä tasolla.

Merkittävä poikkeus on kuitenkin Ähtävänjoki, jonka virtaamat ovat poikkeuksellisen suuria ja jatkuvat suurina vielä huhti-toukokuussakin.

Pohjavesitilanne on edelleen hyvällä tasolla

Pohjavedenpinnat olivat helmi-maaliskuun vaihteessa huipussa, osassa maakuntaa jopa vuodesta 1975 alkaneen mittaushistorian korkeimmissa lukemissa.

Pinnat ovat edelleen ajankohdan keskiarvoja korkeammalla, mutta nousu on tasoittunut ja maaliskuun puolenvälin jälkeen lievää laskua on ollut paikoitellen havaittavissa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät