-9.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Nalleja bongataan myös Alajärvellä ja Lehtimäellä

Koronaepidemia on synnyttänyt monenlaista ilmiötä, joista yksi on nallehaaste. Se on tullut myös Suomeen ja edelleen Alajärvelle, jossa yhä useampi on jo laittanut nallen istumaan ikkunaansa ohikulkijoiden ihasteltaviksi ja lasten laskettaviksi.

Alajärvellä idea lähti lentoon Facebookin Essonbaarissa, kun Mirva Hautala kyseli viime perjantaina, olisiko muilla innostusta olla mukana järjestämässä lapsille iloa ulkoilun lomaan nallejahdin muodossa.

MAINOS

Maanantaihin mennessä nalleja oli saatu mukaan Alajärven keskustan tuntumasta jo kolmisenkymmentä.

Lehtimäellä asiaan innostuttiin pari päivää myöhemmin Hannamaria Ahon aloitteesta Lehtimäki -ryhmässä ja siellä parissa päivässä kokoon oli saatu jo yli 20 nallenbongauskohdetta ja lisää tulee!

Kannattaakin nyt lähteä lenkille ja katsoa, montako nallea onnistuu reissullaan bongaamaan! Tiedot nallepaikoista löytyvät Alajärven Essonbaarista ja ryhmästä Lehtimäki!

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät