Kotisiivoukset ovat turvallisia, kun siivous tehdään asianmukaisesti suojautuen ja oikeilla työtavoilla

Näin koronapandemian aikana monen kodin käyttöaste on täydet sata prosenttia, jolloin myös siivouksen tarve on normaalia suurempi.

Rajoitusten aikana huolta on aiheuttanut erityisesti se, voiko omaan kotiin enää turvallisesti päästää siivoojaa. Kotisiivouksia ja kodinhuoltajan tehtäviä voidaan kuitenkin jatkaa koronapandemian aikanakin erityistä henkilö- ja asiakasturvallisuutta sekä epidemiasiivoukseen sopivia työtapoja noudattaen.

MAINOS

Koronaviruspandemian aikana puhtaus on merkityksellisessä asemassa. Siivoojat tekevät tärkeää työtä turvallisuuden varmistamiseksi. Hyvällä siivouksella voidaan vähentää tartuntoja erilaisten pintojen kautta.

Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut tai viruksen kantaja yskii tai aivastaa. Virus voi tarttua myös kosketuksen kautta pinnoilta.

CoVid -19 virus ei kykene lisääntymään pinnoilla, mutta säilyy tartuntavaarallisena. Tästä syystä onkin tärkeää, että siivousta suoritetaan tavanomaista useammin ja tehokkaammin.

Kotisiivouspalvelun käyttö on siis turvallista, kunhan huolehditaan sekä asiakkaan että työntekijän turvallisuudesta esimerkiksi näillä käytännön toimilla:

Varmistetaan, että sekä siivooja että asiakas ovat terveitä. Koska tilanteet elävät, asia kannattaa tarkistaa joka kerta etukäteen esim. tekstiviestillä.

Mikäli mahdollista, asiakkaan kannattaa ulkoilla siivouksen aikana. Mikäli ulkoilu ei ole mahdollista, on säilytettävä kahden metrin etäisyys siivoojan kanssa.

Siivooja käyttää suojakäsineitä ja myös suu-nenäsuojusta asiakkaan niin toivoessa tai halutessaan itse.
Jos asiakas on sairastunut, siivoojalle tulee ilmoittaa ja siirtää siivous myöhemmäksi. Kun asiakas on parantunut, siivoojan voi jälleen kutsua.

Jos siivooja saapuu heti kun asiakkaan oireet ovat loppuneet, TTL:n uusimman ohjeistuksen mukaan huoneilmassa mahdollisesti viruksia sisältävät aerosolit poistuvat 1-3 tunnin tuuletuksella.

Jos siivooja saapuu vasta useamman päivän jälkeen asiakkaan parannuttua, ei ole todennäköistä, että ilmassa tai pinnoilla olisi enää tartuntavaarallisia viruksia ja tilat voi siivota normaalisti. Jos siivooja itse sairastuu, hän ei tule töihin.

Kotisiivoojat tekevät tärkeää työtä epidemian hillitsemiseksi pitämällä kotien hygieniatasoa korkealla, ammatillista aseptista työtapahygieniaa noudattaen.

Ammattitaitoiset siivouspalvelujen tuottajat toimivat viranomaisten ohjeistusten mukaisesti ja ovat perehdyttäneet siivoushenkilöstön toimimaan turvallisesti ja hygieenisesti sekä pisara- että kosketusvarotoimia noudattaen. Myös SSTL Puhtausala ry antaa neuvoja ja vastaa kysymyksiin, miten siivoustyötä voidaan suorittaa epidemia-aikana turvallisesti erilaisissa toimintaympäristöissä.

Exit mobile version