Ota peräkärryn kunto ja kuormaus huomioon ajonopeudessa

Mainos[adrotate banner="3"]

Kevät ja alkukesä on rakennusurakoiden tai piharemonttien kulta-aikaa, ja moni hyödyntää peräkärryä hakiessaan tavaraa projektinsa toteuttamiseen.

O1-luokan kevytperävaunua eli luokittelumassaltaan maksimissaan 750-kiloista kärryä vedettäessä ajoneuvoyhdistelmän suurin sallittu nopeus kasvaa 1.6. voimaantulevan uuden tieliikennelain myötä kahdeksastakympistä sataan kilometriin tunnissa.

MAINOS

– On hyvä muistaa, että suurin sallittu nopeus ei läheskään aina ole sama asia kuin turvallinen ajonopeus. Eli kaikissa tilanteissa ei kannata ajaa sitä satasta, vaikka se sallittua olisikin. Turvallinen tilannenopeus ottaa huomioon keliolosuhteiden lisäksi myös esimerkiksi muun liikenteen sekä ajoneuvon ja renkaiden kunnon, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.

Mieluummin kaksi turvallista reissua kuin yksi turvaton

Peräkärryn kuormaamisessa on syytä olla tarkkana, jotta kuljetusoperaatio sujuu turvallisesti. Kun nopeudet kasvavat, on kuormaukseen kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Auton rekisteriotteesta löytyy tieto siitä, miten painavaa kärryä autolla saa vetää.

– Lastauksessa on myös huomioitava itse kärryn paino, joka on laskettava mukaan kokonaismassaan. Jos luokittelumassaltaan 750 kilon kärry painaa jo itsessään 300 kiloa, ei kuormaa saa olla yli 450 kiloa. Esimerkiksi multasäkitkin painavat jo sen verran, että moni yllättyy, kuinka monta säkkiä lopulta voi kyytiin kerralla ottaa. On siis aina parempi tehdä useampi turvallinen reissu kuin yksi turvaton, kannustaa Elovaara.

Peräkärry on kuormattava niin, että painopiste säilyy mahdollisimman alhaalla ja keskellä. Painavimmat tavarat laitetaan akselin päälle ja kuorma jaetaan tasaisesti kärryn pohjan koko alalle. Lopuksi kuorma sidotaan kiinni kunnollisilla liinoilla. Lasti on kiinnitettävä huolella myös kuomullisessa kärryssä.

– Kannattaa kiinnittää huomiota aisapainoon, jota pitää olla sopivasti mutta ei liikaa – maksimi on kymmenen prosenttia kärryn kokonaismassasta. Jos kärryn saa nostettua vetokoukkuun käsin mutta ei liian kevyesti, on aisapaino usein sopiva, vinkkaa Elovaara.

Tarkista kärrysi kunto ja aja ennakoiden

Ennen liikkeelle lähtöä on tarkistettava myös peräkärryn kunto, varsinkin jos se on seissyt talven yli käyttämättömänä. Ovatko renkaat ehjiä ja niiden ilmanpaineet kohdillaan?

Renkaiden ikä ja pyörien laakerit kannattaa myös tarkistaa. Entä toimivatko kaikki valot? Maadoitus- ja polttimoviat ovat varsin tyypillisiä kärryissä, jotka ovat seisseet talven lumen alla.

Lisäksi monissa vanhoissa peräkärryissä akseliston rakenteellinen maksiminopeus on 80 km/h, eikä tätä siis kannata ylittää, vaikka uusi laki suuremman nopeuden salliikin.

– Turvallinen vetonopeus riippuu siis perävaunun kunnosta, kuormauksesta, kiinnityksestä ja painopisteestä. Peräkärryä vetävän on joka tapauksessa erityisen tärkeää havainnoida ja ennakoida muuta liikennettä, sillä kuorman kanssa äkkinäiset liikkeet tai jarrutukset ovat aina vaaratilanteita. Hyvissä ajoin havainnoimalla saa itselleen pelivaraa toimia, toteaa Elovaara.

Edellinen artikkeliVeto kerää kannattajajäsenmaksua – sarjat käyntiin kesäkuussa!
Seuraava artikkeliSuninsalmen kahvila avaa Take away -periaatteella