Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto jakoi jälleen ennätyssumman, 1,2 miljoonaa euroa taiteelle ja tieteelle.

Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahastolta viisi apurahaa alueellemme

Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto jakoi jälleen ennätyssumman, 1,2 miljoonaa euroa taiteelle ja tieteelle.

Rahasto sai hakuaikana 496 hakemusta, joiden yhteenlaskettu hakusumma oli 8,4 miljoonaa euroa. Apurahoja myönnettiin 98 kappaletta. Myönnetyistä apurahoista taiteen osuus on 48, lastenkulttuurin 13 ja tieteen 32 prosenttia. Loput apurahoista kohdistuvat kotiseututyöhön. Myönnettyjen apurahojen keskikoko on noin 12000 euroa.

Suomen Kulttuurirahaston hallitus päätti maaliskuun lopussa miljoonan euron hätärahoituksesta kulttuurikentälle.

Tästä rahoituksesta 500000 euroa lisättiin maakuntarahastojen kevään 2020 jakoon, jonka myötä Etelä-Pohjanmaan rahastokin sai 46000 euroa lisää jaettavaa. – Lisärahoituksen ohella Etelä-Pohjanmaan rahasto pyrki huomioimaan koronakriisin vaikutukset muutenkin tämänvuotisissa apurahapäätöksissään, asiamies Mika Virkkala kertoo.

Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston apurahatoiminnan painopisteitä ovat lasten ja nuorten kulttuuri sekä ammattimaisen työskentelyn tukeminen. Arvostamme toimintaa, joka edistää kestävää yhteiskunnallista muutosta ja lisää taiteen arvostusta alueellamme.

Rahasto myönsi kaksi 25000 euron kärkihankeapurahaa. Kansalliskielet ry tuovat kielilähettilästoimintaa ruotsinkielisiin kouluihin Pohjanmaalle kannustamalla ruotsinkielisiä nuoria suomen kielen käytössä. Vaasan Kaupunginteatteri tulee toteuttamaan oopperahankkeen yhteistyönä muiden paikallisten toimijoiden kanssa.

Kulttuurirahaston toiminta perustuu testamentteina ja lahjoituksina saatuihin varoihin. Myös Etelä-Pohjanmaan rahaston 31 nimikkorahastoa perustuvat yksityishenkilöiden ja yhteisöjen lahjoituksiin. Ne jakavat apurahoja lahjoittajiensa toivomiin tarkoituksiin.

Myönnettyjä apurahoja

Alueellemme apurahoja tuli viisi. Suurimman apurahan saivat kuvanveistäjä Antti Maasalo, Alajärvi, veistospuiston perustamiseen ja näyttelyiden järjestämiseen Einar Salmen rahastosta 10000 euroa sekä Botnia Big Band ry, Kuortane, Pohojalaasta jatsia isoolle orkesterille -konserttikiertueen järjestämiseen Oiva Kuusiston rahastosta niin ikään 10000 euroa.

Lisäkis apurahoja saivat filosofian maisteri Mervi Heikkilä, Kuortane, nuortenromaanin kirjoittamiseen Iivari ja Jenny Honkolan rahastosta 3000 euroa, kuvataiteilija Jani Kaunisto, Vimpeli, taiteelliseen työskentelyyn Iivari ja Jenny Honkolan rahastosta 3500 euroa sekä Leppälän maa-ja kotitalousseura ry, Kuortane, Elofestivaalin järjestämiseen Oiva Kuusiston rahastosta 6000.