Luonnonkukkien päivää vietetään kotipihoilla ja lähiluonnossa

Mainos[adrotate banner="3"]

Luonnonkukkien päivä järjestetään koronaepidemian takia tänä vuonna hajautetusti suomalaisten kotipihoilla.

Luonnonkukkien päivän järjestäjät rohkaisevat luonnonystäviä pihakasvien tarkkailuun sunnuntaina 14. kesäkuuta 2020. Tapahtuma on kaikille avoin, ja siihen voi osallistua yksin tai yhdessä oman perheen kesken.

MAINOS

Pohjoismaiden suurimman kasvitapahtuman suomalaiset järjestäjät toivovat, että ihmiset nauttivat luonnonkukkien ja -kasvien kauneudesta sekä rohkaisevat kaikkia opettelemaan ja tunnistamaan oman pihan ja lähiluonnon kasveja.

Kotipihalla retkeily onnistuu paremmin myös vanhuksille ja muille riskiryhmille, joiden on turvallista olla eristyksissä tai muuten liikkua maastossa ihmisjoukkoja välttäen. Luonnonkukkien päivällä halutaan levittää hyvää mieltä ja jaksamista järjestämällä mukava hetki luonnon parissa. Oma piha ja ympäristö voivat yllättää tarkemmalla katselulla.

Luonnonkukkien päivän koordinaattori Marja Haatanen aikoo retkeillä yhdessä lasten kanssa omalla pihallaan.

– Hallitusti hoitamaton vanha pihapiiri tarjoaa tarkkailtavaa kevään silmänilo sinivuokosta keskikesällä runsaana kukkivaan päivänkakkaraan ja yöperhosia houkuttelevaan nuokkukohokkiin. Hoidettua nurmikkoa ei ole juuri lainkaan, Haatanen kertoo.

Luonnonkukkien päivän tarkoituksena on nauttia suomalaisesta lähiluonnosta, alkukesän kukkaloistosta sekä huomata, kuinka monipuolisia ja runsaslajisia kotien ja kesämökkien pihat ovatkaan. – Kannustamme myös jakamaan kukkakuvia ja kokemuksia sosiaalisessa mediassa. Jaa omat kukka- ja kasvihavaintosi aihetunnisteilla #luonnonkukkienpäivä #oleluonnonvoima #luonnonsuojelu.

Luonnonkukkien päivän teemalaji vuonna 2020 on kaikille tuttu ja osin tuntematon pihlaja.

Luonnonkukkien päivän toteuttavat yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliitto ry, Suomen biologian seura Vanamo ry, Societas pro Fauna et Flora Fennica rf, Metsähallitus Luontopalvelut, Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvitieteen yksikkö, Suomen ympäristökeskus sekä Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry.

Edellinen artikkeliRiina Leppäkangas lensi Lehtimäeltä Fuengirolaan – ja jäi!
Seuraava artikkeliKoronavirustilanne ennallaan