Kymmenottelijoiden kärki Lappajärvelle

Lappajärven Stadio Nissillä järjestetään 13.-14.6. miesten kymmenottelijoiden kutsukisa. Mukana rypistyksessä nähdään useita maamme huippuottelijoita hallitsevan Suomen mestarin, Lappajärven Veikkojen Elmo Savolan johdolla.

Ehdottomiin huippuihin lukeutuu myös Oriveden Ponnistuksen Juuso Hassi, jolla on meriittilistallaan muun muassa kolme 10-ottelun SM-kultaa.

MAINOS

Lauantain urakka alkaa kello 12 ja sunnuntaina kello 10.30. Kisaviikonloppuun on yleisöllä vapaa pääsy. Stadio Nissillä nähdään erittäin todennäköisesti myös uusi kenttäennätys, sillä se on vuodelta 2008, milloin Oulun Pyrinnön Tatu Pussila otteli 7291 pistettä.

Vuonna 2017 ennätyspisteensä 7956 otelleen Elmo Savolan valmentaja Raine Savola sanoo kevään olleen hyvin erikoinen ja haastava harjoittelun osalta.

– Koronavirusepidemia sotki kuviot täysin. Tämä tarkoitti sitä, että etelän leiri jäi väliin ja myös kotimaan harjoittelu on ollut haastavaa, sillä monet liikuntapaikat ovat olleet suljettuina.

– Tulevassa kisassa olisi tärkeintä saada tehtyä mahdollisimman ehjä sarja. Elmon päätähtäinhän on 13.-16.8. Turussa käytävissä Kalevan Kisoissa. Sitä ennen on tarkoitus Lappajärven ottelun lisäksi viedä läpi toinenkin täysi rutistus, Raine Savola kertoo.

Exit mobile version