-1.5 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Petra Ollista urheilijaelämäkerta

Tammi julkaisee syksyllä 2021 urheilijaelämäkerran painija Petra Ollista. Kirja kokoaa yksiin kansiin Lappajärven Veikkoja menestyksekkäällä urallaan edustaneen Ollin ainutlaatuisen uran ja avaa näkymän myös kulissien taakse, tinkimättömän urheilijaelämän ytimeen vastuksineen ja huippuhetkineen. Kirjan kirjoittaa toimittaja Mikko Kekäläinen.

Siitä asti, kun Petra Olli nousi painijana suuren yleisön tietoisuuteen saavuttamalla pronssia kotiyleisön edessä Vantaan EM-kilpailuissa vuonna 2014, hänet on tunnettu rohkeana ja määrätietoisena urheilijana ja ainutlaatuisen sisukkaana taistelijana. Viimeistään vuosien 2016 ja 2018 EM-kultamitalit ja vuoden 2018 MM-kulta nostivat Petra Ollin yhdeksi menestyneimmistä, arvostetuimmista ja seuratuimmista suomalaisista yksilöurheilijoista.

MAINOS

Uran lopetuspäätös 25-vuotiaana helmikuun lopussa 2020 yllätti monet, mutta vahvisti entisestään julkista kuvaa Petra Ollista vahvana ja värikkäänä oman tiensä kulkijana, joka ei tyydy muuhun kuin sataprosenttiseen tekemiseen ja huipun tavoitteluun siinä mitä tekee.
– Petra Olli on erinomainen esimerkki siitä, millaisiin saavutuksiin tiukka sitoutuminen päämääriin ja ankara työnteko voivat urheilijan urallaan viedä, ja nämä ominaisuudet tekevät hänestä loistavan esikuvan kenelle tahansa ja hänen tarinastaan poikkeuksellisen kiinnostavan myös kirjan muodossa”, sanoo Tammen tietokirjojen kustannuspäällikkö Markku Aalto.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät