-1.5 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Toritapahtumasta piristystä heinäkuun alkuun

Markkinat ja monet muut yleisötapahtumat ovat tänä kesänä tauolla. Vimpelissä on saatu kuitenkin häivähdys kesätapahtumien tunnusta, kun K-Market Vedon parkkipaikalle saapui aamulla 13 torikauppiaan porukka pitämään toritapahtumaa. Kotiin viemisiksi oli tarjolla niin muikkuja, mattoja, leivonnaisia, vaatteita, luonnonkosmetiikkaa kuin etenkin perheiden nuoremman väen kovasti kaipaamaa Metrilakua.

Toripäivä-idean isä on Vetelissä kotimaiseen luonnonkosmetiikkaan erikoistunutta Luonteva-nimistä yritystä vaimonsa kanssa luotsaava Marko Latvala. Hän kertoo, että useampi torimyyjäporukka kiertää Suomea tänä kesänä.
– Vimpelissä toritapahtumaan osallistuneet myyjät ovat päätoimisia tori- ja markkinakauppiaita. Koronatilanteen takia piti keksiä jotakin eli toripäiväidea on lähtenyt tori- ja markkinakauppiaiden tarpeista. Jo toukokuussa oli tarkoitus järjestää toritapahtuma toisaalla, mutta silloin terveysviranomaiselta ei saatu lupaa tapahtuman järjestämiseen. Koronarajoitukset höllenivät kesäkuussa, kertoo Latvala.

MAINOS
Toritapahtumaidean isä on yrittäjä Marko Latvala Vetelistä. Hän kertoo, että enemmänkin myyjiä olisi ollut Vimpeliin tulossa, mutta käytettävissä oleva tila on rajallinen.

 

Pääosin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla vaikuttavat 13 myyjää ovat käyneet pitämässä vastaavanlaista toritapahtumaa Perhossa ja Vetelissä. Vimpeliin olisi ollut enemmänkin tulossa myyjiä, mutta tila on rajallinen.
– Täällä Vimpelissä on ollut ihan hyvin väkeä liikkeellä pieneen mainosbudjettiin nähden. Asiakkailta on tullut palautetta, että on kivaa, että jotakin järjestetään. Perjantaina olemme samalla porukalla Lappajärven S-Marketin piha-alueella järjestettävässä toritapahtumassa, vinkkaa Latvala.

Lakun perässä

Kymmenvuotias Eveliina Aittoniemi oli lähtenyt äitinsä Maria Niemen kanssa tutkailemaan toritapahtuman tarjontaa. Kotiin viemisiksi ostettiin metrilakua ja herneitä. Toritapahtumasta lähti matkaan myös yksi vyölaukku, joka ostettiin lahjaksi. Eveliina tutkiskeli myös kukkaroita.

Eveliina Aittoniemi iloitsi siitä, että sai kotiin viemisiksi metrilakua. Muitakin ostoksia tehtiin.

 

Eveliina nauttii kuluvasta kesästä pääosin lähimaisemissa. Hän on viettänyt aikaa kavereiden kanssa ja käynyt uimassa. Rantakylällä sijaitseva Sahin uimaranta on Eveliinan mieleen. Monen muun Vimpelin tytön ja pojan tapaan harrastuksiin kuuluu pesäpallo. F-tytöissä pelaava Eveliina pelasi keskiviikkona joukkueensa kanssa Alavutta vastaan, Eveliinan ollessa kakkosvahti. Tällä kerralla vastustajajoukkue oli parempi.

Hämeenlinnalainen Liisa Henttinen myi Vimpelissä naistenvaatteita. Hän on vaatealan yrittäjä, joka toimii silloin tällöin torikauppiaana. Tuotteista löytyi paljon valikoimaa myös kauppiaan oman luonnehdinnan mukaan suurenmoisille naisille. Henttisellä on mökki Ähtärissä ja huomattavasti lyhyempi matka Vimpeliin ja lähikuntiin kuin kotoa Hämeenlinnasta.
– Ihmiset ovat olleet hyvällä tuulella. Ehkä vielä aristellaan tällaisiin tapahtumiin. Aurinko paistaa ja ihmiset ovat iloisia.

 

Liisa Henttinen on ollut kuluvana kesänä mukana vain neljässä toritapahtumassa Edelliskesiin hiljaisempaan suveen vaikuttaa se, että nyt ei järjestetä markkinoita.

 

Kuluva kesä on myös Liisa Henttiselle aikaisempiin kesiin verrattuna erilainen.
– Tämä on nyt neljäs kerta, kun olen tänä kesänä myymässä. Varmaan tulee kierrettyä normaalia vähemmän, kun ei ole markkinoita.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät