Sinitiaiset laskeutuvat valtatien varrelle

Mainos[adrotate banner="3"]

Uusien tienvarsikylttien perustukset valtatie 16:n varrelle saatiin valmiiksi kesäkuussa ja niihin tulevien kylttien asennustyöt aloitettiin torstaiaamuna. Tienvarsikylteissä esiintyy Alajärven nimikkolintu, sinitiainen. Kyltit ovat taiteilija Seppo Leinosen käsialaa. Hän on tunnettu kuvittaja luonto- ja ympäristöaiheisilla usein myös humoristisilla töillään. Alajärven töissä haettiin positiivista ilmettä sekä ennenkaikkea mieleenpainuvaa tienvarsimainosta.

Kylttien valmistuksesta ja pystytyksestä vastaa seinäjokelainen mainostoimisto Ahaa-Mainos Oy. Mainostoimiston edustaja Tero Harju on tyytyväinen projektiin.
– Heti lähtökohtana on ollut että tästä tulee hyvä, se on näkyvä ja erottuva. Projektiin on panostettu täysillä alusta loppuun molemmin puolin, hän toteaa.

MAINOS

Lisäksi hän hehkuttaa mainoksen massiivista kokoa. Tienvarsikyltit ovat kooltaan 4,5 metriä kertaa yhdeksän metriä.

Nimikkolinnut esittelevät kaupunkia

Neljä erilaista sinitiaiskuvaa tuovat esiin Alajärven tunnetuimpia asioita. Kahdessa kuvassa sinitiainen esittelee Alajärven hienoja ja monipuolisia liikuntamahdollisuuksia Ankkurikentällä ja Alajärven hienoissa uima- ja monitoimihalleissa. Kolmannessa kuvassa sinitiainen on Alajärven kaupungintalon edessä. Kaupungintalo on yksi yhdestätoista akateemikko Alvar Aallon suunnittelemasta kohteesta Alajärven Aalto-keskuksessa. Neljäs kuva tuo esiin Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseon eli Nelimarkka-museon, joka on alajärveläisen taiteilija-professori Eero Nelimarkan rakennuttama tunnettu kohde Alajärvellä.

Kaupunginjohtaja Vesa Koivusen mukaan Seppo Leinonen on onnistunut tuomaan töissään hyvin esiin positiivisen ja eteenpäin suuntaavan alajärvelaisen tekemisen meiningin.
– Uskon ja toivon, että kaikki tietä pitkin ajavat saavat iloisen mielen nähtyään tienvarressa Alajärven nimikkolinnun toivottamassa tervetuloa Alajärvelle tai hyvää matkaa. Toivon, että ohi ajava poikkeaa tutustumaan näihin ja muihin Alajärven kohteisiin paikan päälle.

Koivunen kertoo kaupunginhalunneen tuoda Leinosen avulla hieman uudenlaista lähestymistapaa kuntien tienvarsimainoksiin.
– Itse olen tyytyväinen Sepon näkemykseen Alajärven nimikkolintu sinitiaisen ja meidän tunnettujen asioiden yhteensovittamisessa piirroksen avulla, toteaa Koivunen.

Edellinen artikkeliTurkisalan tulevaisuus vakavasti uhattuna
Seuraava artikkeliToritapahtumasta piristystä heinäkuun alkuun