Valtio avustaa öljylämmityksestä luopuvia

Mainos[adrotate banner="3"]

Ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien pientalojen omistajille on tarjolla valtionavustusta öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen ja öljylämmitysjärjestelmän korvaamiseen muilla lämmitysmuodoilla. Avustuksen myöntää koko maassa Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja maksatuksen hoitaa ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus). Alustavan tiedon mukaan avustushaku avautuu syyskuun alussa. Tarkat ohjeet avustuksen hakemiseen julkaistaan elokuussa.

Avustusta myönnetään yksityishenkilöille ja kuolinpesille, jotka omistavat pientalon tai pientalossa sijaitsevan asunnon hallintaan oikeuttavia osakkeita. Pientalolla tarkoitetaan omakotitaloa tai paritaloa. Mikäli pientalon omistaa usea henkilö, on hakijalla oltava valtakirja jokaiselta pientalon osaomistajalta. Hakijan tai valtakirjan antaneiden ei tarvitse itse asua pientalossa.

MAINOS

Avustus myönnetään kustannusarvion perusteella, ja se maksetaan, kun hakija on ensin maksanut kustannukset kokonaan. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että pientalo on ympärivuotisessa asuinkäytössä. Avustusta ei myönnetä vapaa-ajan asunnolle.

Ei fossiilisille
polttoaineille

Avustusta voidaan myöntää kustannuksiin, jotka ovat syntyneet 1.6.2020 jälkeen. Avustusta voi hakea niin kauan kuin määrärahaa riittää, kuitenkin enintään syksyyn 2022 asti. Hankkeen on oltava valmis, laskun on oltava maksettu ja maksatushakemuksen on oltava KEHA-keskuksessa viimeistään 18.11.2022.

Avustusta myönnetään pientalon öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen sekä öljylämmitysjärjestelmän korvaamiseen toisella lämmitysjärjestelmällä, lukuun ottamatta fossiilisia polttoaineita käyttäviä rakennuskohtaisia lämmitysjärjestelmiä.

Avustusta myönnetään yksi per lämmitysjärjestelmä. Siten esimerkiksi paritalo voi saada yhden tai kaksi avustusta riippuen siitä, onko asunnoilla yhteinen lämmitysjärjestelmä vai onko molemmilla omansa.

Avustusta ei myönnetä siltä osin kuin kustannukset kuuluvat asunto-osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen nojalla asunto-osakeyhtiön maksettavaksi. Avustusta ei myöskään voida myöntää, jos hakijalle on myönnetty muuta avustusta tai jos hän hakee kotitalousvähennystä samaan tarkoitukseen. Avustusta ei myönnetä myöskään siinä tapauksessa, jos rakennusta käytetään EU-oikeuden valtiontukisäännöissä tarkoitettuun taloudelliseen toimintaan.

Avustuksen määrä on aina joko 2 500 euroa tai 4 000 euroa. Avustusta myönnetään 4 000 euroa, kun öljylämmityksestä siirrytään kaukolämpöön, maalämpöpumppuun tai ilma-vesilämpöpumppuun. Avustuksen suuruus on 2 500 euroa, kun kiinteistössä siirrytään muihin lämmitysjärjestelmiin. Avustusta ei myönnetä lainkaan, jos uusi rakennuskohtainen lämmitysjärjestelmä käyttää fossiilisia polttoaineita, kuten öljyä, hiiltä, maakaasua tai turvetta.

Edellinen artikkeliHoitamaton suu on terveysriski
Seuraava artikkeliViljan kokonaiskulutus nousi, lihan syönti laski