Aurinkovoimaloita Kuortaneen urheiluopistolle

Kuortaneen urheiluopistolla on meneillään mittava hanke, kun opistolla on aloitettu kesäkuun loppupuolella yhteensä 2 000 aurinkopaneelin asentaminen. Aurinkovoimalat sijoitetaan neljän eri hallin katoille. Asennustyöt kestävät kaikkiaan pari kuukautta. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 650 000 euroa. Hanketta varten on saatu työ- ja elinkeinoministeriöltä 20 prosentin energia-avustus.
Kuortaneen urheiluopisto on asettanut itselleen kunnianhimoisen tavoitteen olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Aurinkovoimalla on tarkoitus kattaa 15 prosenttia urheiluopiston energiankäytöstä.

– Yli 2 000 paneelia kattava voimala maksaa itsensä takaisin seitsemässä vuodessa ja siitä eteenpäin kaikki on voittoa. Selvitämme lisäksi lämmitysjärjestelmämme päivittämistä kestävämmäksi ja hiilineutraalius-tavoitetta palvelevaksi, kertoo Kuortaneen Urheiluopistosäätiön toimitusjohtaja Jussi Töyrylä.

MAINOS

Ensimmäisenä otettiin käyttöön telinevoimisteluhalliin sijoitettu aurinkovoimala.

Konkreettisia toimia

Monessa yrityksessä pohditaan Töyrylän mukaan sitä, miten oma organisaatio voisi toimia kestävämmin ja miten aiheesta kannattaisi viestiä. Viherpesuun ei hänen mielestään kannata ryhtyä.
– Ilmasto- ja ympäristötoimien täytyy olla konkreettisia 2020-luvulla. Puuhastelusta ei saa pisteitä. Hiilineutraalius on kunnianhimoinen tavoite, johon Suomenkin olisi päästävä vuonna 2035. Moni varmasti miettii oman organisaationsa – saati Suomen kohdalla – että tavoite on epärealistinen, pohtii Töyrylä.
Aurinkovoimalan toimittava Lem-Kem Oy on alansa kolmanneksi suurin toimija Suomessa.

– Kuortaneen urheiluopisto on erinomainen esimerkki siitä, miten hiilineutraaliuden kaltainen tavoite on käytännössä mahdollista saavuttaa pala kerrallaan ja selkeällä visiolla, sanoo Lem-Kemin viestinnästä vastaava Jouni Lautiainen.

Lautiainen kertoo, että aurinkovoima on aivan liian vähän käytetty energiamuoto Suomessa.
– Meillä kokonaissäteilymäärä vuodessa on Saksan luokkaa. Realistisesti 15 prosenttia Suomen kokonaisenergiatuotannosta voitaisiin kattaa aurinkovoimalla.
Kuortaneen urheiluopiston ensimmäinen aurinkovoimala otettiin käyttöön telinevoimisteluhallissa.

Kestäviä ratkaisuja

Jouni Lautiaisen mukaan Suomessa tarvitaan myös muita ratkaisuja, mikäli hallituksen asettamiin vuoden 2035 tavoitteisiin halutaan päästä.
– Kysymys on aina kokonaisuudesta. Aurinkovoima, maalämpö ja energiatehokas valaistus ovat selkeitä kohteita. Ne ovat myös sellaisia, joissa kiinteistöillä on eniten korjausvelkaa. Jos lämmitysjärjestelmän tai valaistuksen uusiminen on joka tapauksessa edessä, miksi sitä ei tekisi kerralla kunnolla ja kestävästi, kysyy Lautiainen.

Älykkään ja energiatehokkaan led-valaistuksen lisäksi Kuortaneen urheiluopistolla on optimoitu ja uusittu ilmanvaihtoa, veden käyttöä ja panostaneet lähiruokaan.
– Suosimme myös aina puurakentamista, kun se on teknisesti mahdollista, valottaa Töyrylä.

Lem-Kem Oy on vuodesta 2015 alkaen toteuttanut Kuortaneen urheiluopiston kiinteistöihin merkittäviä valaistus- ja energiaprojekteja. Urheiluopiston koko alueen valaistuksen muuttaminen led-valoiksi on loppusuoralla.

Virpi Poikelin

Exit mobile version