-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Katsomolohkot postuvat Kitrolta

Viranomaisten tiedotteen mukaan heinäkuussa olleet katsomolohkot eivät ole enää välttämättömiä. Niinpä myös Kitron Stadionilta poistetaan lohkot. Lohkoja ei ole enää sunnuntaina, kun Ankkurit kohtaa Puijon Pesiksen Kitrolla.

Kitron Stadionin katsomokapasiteetti on 4000 ja nyt sisälle voidaan ottaa siitä puolet, eli jopa 2000 katsojaa. Turvaväleistä ja käsihygieniasta on kuitenkin edelleen pidettävä huolta! Käsihuuhdetta on käytettävissä Kitrolla useassa paikkaa.

MAINOS

Koronarajoituksista vastaa Kitrolla erillinen koronaryhmä, mikä seuraa ohjeistuksien toimivuutta yhdessä järjestyksenvalvojien kanssa ja ohjeistavat myös yleisöä ongelmatilanteissa.

Katsojien toivotaan muistavan, ettei paikalle tulla sairaana ja suosituksena on myös, että jos lähipiirissä on sairaita, jätä tulematta paikalle.

Alajärven Ankkurien junnupelaajat ja valmentajat pääsevät Kitrolle ilmaiseksi. Vaatimuksena on Ankkureiden myClub jäsenkortin esittäminen puhelimesta tai paperitulosteesta.

Ankkurit toivoo edelleen, että katsojat ostavat otteluihin ennakkolipun, millä vältetään turhaa jonottamista lippuluukulla.

Ennakkolippuja sunnuntain otteluun myy Euronics Alajärvi vielä huomenna kello 14 asti. Hinta 15 euroa (alle 12-vuotiaat 5 euroa)

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät