-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Helena Teräväisen Arkkitehtuurivalokuvia Villa Väinölässä

Alajärven keskustassa sijaitsevassa Alvar Aallon suunnittelemassa Villa Väinölässä avautuu arkkitehti Helena Teräväisen Arkkitehtuurivalokuvia-näyttely huomenna perjantaina 7.8.

Näyttelyssä esillä olevien noin 40 valokuvan esittämät rakennukset sijaitsevat Etelä-Pohjanmaalla. Ne on kuvattu viimeisen kymmenen vuoden aikana kohteista, jotka ovat hyvää, voimakasta ja vaikuttavaa arkkitehtuuria alueella Aallon jälkeen.

MAINOS

Näyttely on osa Teräväisen laajempaa projektia, jossa hän on tutkinut eri arkkitehtien tapoja puhua kauneudesta työnsä yhteydessä.

Helena Teräväisen haastateltaviksi on valikoitunut Etelä-Pohjanmaan alueelle suunnitelleita arkkitehteja sekä yleisemmin arkkitehtuurin kaanonin parissa vaikuttavia ammattilaisia, arkkitehtuuria yliopistossa opettavia tai siitä kirjoittavia henkilöitä. Nyt Teräväinen valmistelee aiheesta kirjaa, jonka työnimenä on ollut “Aalto and After”.

– Kauneudessa on arkkitehtuurin syvin ja vaikein olemus taiteena, ja siitä pitäisi puhua ja keskustella, että se tulisi lähemmäksi ja paremmin ymmärrettäväksi, Teräväinen pohtii.

– Taiteena arkkitehtuuri on tekijänsä teos. Makuasioista voi keskustella ja saa olla eri mieltäkin, mutta miksi niin usein arkkitehdin suunnittelemaa rakennusta sanotaan rumaksi?

Helena Teräväinen korostaa, että arkkitehtuurikin on mahdollista kokea taiteena. Arkkitehtuuri ei visuaalisuudestaan huolimatta ole vain katsomista, vaan se on elämys kaikilla aisteilla.

Kaikkea taidetta ei tarvitse ymmärtää tai hyväksyä, mutta arkkitehtuuri on myös osa ympäristöämme. Siksi Teräväisen mielestä arkkitehtuurin kokemisen ja ymmärtämisen toivoisi olevan suotuisampaa, ei niin tuomitsevaa.

Helena Teräväinen kertoo taltioineensa nyt Villa Väinölässä esillä olevaan Arkkitehtuurivalokuvia-näyttelyyn erilaisia hetkiä tilasta, valosta, rytmistä, suhteista, väristä – siis arkkitehtuurin elementeistä eli kauneudesta.

Teräväinen kertoo yrittäneensä siirtää kameran kautta kokemuksensa nähtäväksi ja koettavaksi myös näyttelyyn tutustuville.

Arkkitehti Helena Teräväinen on työskennellyt mm. Lapuan kaupunginarkkitehtina melkein kaksikymmentä vuotta. Hän väitteli tekniikan tohtoriksi Helsingin Teknillisessä korkeakoulussa, nykyisestä Aalto-yliopistosta.

Nykyisin Teräväinen toimii tutkijana ja opettajana Aalto-yliopiston Taiteen ja suunnittelun korkeakoulussa Arkkitehtuurin laitoksella.

Valokuvausta Teräväinen on harrastanut koko ammattiuransa ajan. Hänellä on ollut esillä useita arkkitehtuuriin ja kulttuuriympäristöön liittyviä näyttelyitä ja teoksia kotimaassa ja kansainvälisesti.

Nyt Väinölässä nähtävä näyttely toteutetaan Taiteen edistämiskeskuksen ja Pohjanmaan taidetoimikunnan tuella.

Arkkitehtuurivalokuvia – näyttelyn avajaiset järjestetään Villa Väinölässä perjantaina 7.8. kello 17. Seuraavana päivänä lauantaina 8.8. on luvassa Teräväisen luento kello 13 aiheesta Katseita ja sanoja arkkitehtuurista.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät