Alkuviikolla ei uusia tartuntoja

Mainos[adrotate banner="3"]

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ei ole todettu alkuviikon aikana uusia koronavirustartuntoja, eikä sairaalahoidossakaan ole koronapotilaita.

Vaikka tartuntamäärät Suomessa kasvavat, säilyy maakuntamme päätavoitteena edelleen koronan toisen aallon ehkäiseminen. Siinä onnistuminen riippuu jokaisen eteläpohjalaisen vahvasta sitoutumisesta torjuntatoimien noudattamiseen.

MAINOS

Keväällä käyttöön otetut keinot hyvästä käsihygieniasta ja turvaväleistä osoittautuivat tehokkaiksi ja koronaepidemia saatiin tukahdutettua.

Vain näillä keinoin ja jokaisen sitoutumisella voidaan ehkäistä tartuntojen hallitsematonta lisääntymistä ja koronan toisen aallon tuloa Etelä-Pohjanmaalle. Kasvomaskin käyttöä tulee lisätä THL:n ohjeiden mukaisesti.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tiistaihin mennessä kaikkiaan 15493. Maanantaina tutkittiin 534 näytettä.

Edellinen artikkeliAnkkurit tekevät paluun Superpesikseen
Seuraava artikkeliKuninkaanjoen Martat tarjosivat maistuvan soppalounaan Soinin päivään!