Koronatartuntjen määrä Etelä-Pohjanmaalla perjantaina kaikkiaan 12

Mainos[adrotate banner="3"]

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri tiedotti eilen illansuussa COVID-19-tilanteesta. Tuolloin kerrottiin perjantaina todetuista yhdeksästä uudesta koronatapauksesta.

Tiedotteen lähettämisen jälkeen varmistui illan kuluessa vielä kolme uutta tapausta.

MAINOS

Sairaanhoitopiirin alueella todettiin näin ollen perjantaina 2.10. kaikkiaan 12 uutta koronatapausta, joista yhdeksän liittyy Ylläksen ruskamatkailuun.

Tähän mennessä Etelä-Pohjanmaalla on todettu yhteensä 13 Ylläksen ruskamatkoilta saatua tartuntaa. Lisäksi koronatartunta on ilmaantunut karanteenin aikana neljälle sellaiselle henkilölle, joilla on ollut lähikontakti Ylläkseltä koronatartunnan saaneeseen henkilöön.

Muista uusista tapauksista kaksi liittyy aiemmin todettuun toiseen ketjuun ja yhdessä tapauksessa tartunta on saatu muualta Suomesta. Eristys- ja karanteenitoimenpiteet on toteutettu.

Koronatartuntoja on todettu maaliskuusta lähtien kaikkiaan 97.

Edellinen artikkeliLääkehausta voit etsiä, mistä tarvitsemasi lääke löytyy!
Seuraava artikkeliAlajärvellä riittää monenlaista touhua syyslomaviikon ajaksi!